Helsingin kulttuurikaupunkivuosi päättyy

Helsingin vuosi yhtenä Euroopan kulttuurikaupungeista päättyy muutaman päivän kuluttua. Kulttuuritapahtumissa on vieraillut jo yli viisi miljoonaa ihmistä, ja monet näyttelyt ovat vielä avoinna.

Krakovalainen jouluseimi

Tuomiokirkon Kryptassa on loppiaiseen saakka esillä suosittu puolalainen Krakovan seimet -näyttely. Esillä on 50 jouluseimeä. Krakovan historiallinen museon kokoelmista kootut näyttelyt ovat kiertäneet ympäri maailmaa. Ilmainen näyttely on saanut aikaan yleisöryntäyksen myös Suomessa.

Suurimmat seimet ovat yli kaksi metriä korkeita, pienimmät vain 15-senttisiä. Seimiasetelmat on rakennettu krakovalaisten kirkkojen pienoismalleihin. Perinteisten jouluaiheiden lisäksi linnamaisissa seimissä kuvataan puolalaista arkielämää ja erilaisia myyttisiä hahmoja.

Kiteet palasivat Tuomiokirkon portaille

Samalla käynnillä voi ihastella Töölönlahdelta takaisin Tuomiokirkon portaille siirrettyä yhdeksää Kidettä, jotka ovat suurikokoisia lasisia ääni- ja valoteoksia. Kiteet symboloivat kulttuurikaupunkien välistä yhteyttä ja Euroopan siirtymistä uudelle vuosituhannelle.

Ennen Helsinkiin tuloa teokset olivat sijoitettuina eri kulttuurikaupunkeihin. Avignonin, Bergenin, Bolognan, Brysselin, Krakovan, Prahan, Reykjavikin, Santiago de Compostelan ja Helsingin asukkaat näkivät toistensa Kiteet ja näkymän ympäröivästä kaupungista veistoksen lähellä sijaitsevan GSM-kioskin kautta. Kiteet olivat Helsingin tervehdys kahdeksalle muulle vuoden 2000 eurooppalaiselle kulttuurikaupungille.

Vuodenvaihteeseen saakka ovat auki näyttely Ruotsin kuninkaiden matkoista Sederholmin talossa, Kulttuurien museon monipuolinen näyttely Mannerheimin Keski-Aasian matkoista, Suomen ilmailumuseon historiallinen katsaus suomalaisten etelänmatkailuun ja Luonnontieteellisen museon näyttely kuolemasta biologisena ilmiönä sekä Galleria Sculptorissa Anni Laakson videoteos suurista mediatapahtumista ja samanaikaisista yksittäisten ihmisten kohtaloista. Myös suomalais-ugrilaisten kulttuurien nykytaidekatsaus Gallen-Kallelan Museossa päättyy vuoden vaihtuessa.

Taikalyhtyjä, katolista vanhaa taidetta ja surrealismia

Elävän kuvan historiaa

Tammikuun alkupuolella ehtii vielä katsastaa Tennispalatsissa mediatutkija Erkki Huhtamon kiehtovan Fantasmagoria-näyttelyn, joka esittelee elokuvan esihistoriaa. Esillä on esimerkiksi taikalyhtyjä, kuvarumpuja ja tirkistysluukkuja. Taideteollisuusmuseossa jatkuu kaikkien aikojen laajin Tapio Wirkkala-näyttely ja pohjoismainen tekstiilitaiteen näyttely. Helsingin kaupungin taidemuseossa puolestaan on vielä esillä historiallinen Stadin nuoret -valokuvanäyttely.

Tammikuun loppuun asti voi vielä hiljentyä Riemuvuosien taidetta paavien Roomassa 1500-1750 -näyttelyssä Amos Andersonilla ja katsastaa Postimuseon Trafiikki-näyttelyn liikenteen ja viestinnän vuosisadasta.

Tammikuun lopussa Sinebrychoffin taidemuseo sulkeutuu useammaksi vuodeksi remontin takia. Siihen saakka ulkomaisen taiteen pyhätössä voi ihastella belgialaisen surrealistin Paul Delvaux'n maalauksia. Esillä olevat teokset ovat satojen miljoonien markkojen arvoisia. Vastaavaa takautuvaa Delvaux-näyttelyä ei ole aiemmin ollut esillä Pohjoismaissa.
(MTV3)
Kulttuurikaupunkivuoden yleisohjelmisto

Lue myös:

    Uusimmat