Helsingin afganistanilaiset: Kuninkaan palattava Afganistaniin

Afganistanin entisen kuninkaan Mohammed Zahir Shahin (kuvassa) tulisi palata Afganistaniin, jotta maahan saataisiin rauha ja vakaat olot, arvioivat monet Helsingin afganistanilaisten yhdistyksen jäsenet tänään.

-Kuningas on ainoa henkilö, joka voi yhdistää kansaa siinä määrin, että jopa talebanien riveissä taistelevia kääntyisi Taleban-hallintoa vastaan, sanoi Abdul Raqib Wahabzada yhdistyksen järjestämässä tiedotustilaisuudessa Helsingissä.

Suomessa kaksi vuotta asuneen Wahabzadan mukaan afganistanilainen yhteiskunta pohjautuu heimojen valtaan ja erityisesti talebanien kannattajat kunnioittavat heimojohtajia.

-Kuninkaan tausta on heimojärjestelmässä. Hän edustaa tunnettua Mohammad Zain heimoa, sanoi hän.

-Kuningas oli vallassa 42 vuotta. Tuona aikana maa ei kehittynyt, mutta ainakin ihmisillä oli silloin toivoa. Nyt olemme kuin taistelijaryhmän panttivankeja, sanoi puolestaan Hamed Normand.

Normand oli viimeksi kotimaassaan vuonna 1992. Hän, kuten kaikki muutkin tilaisuudessa puhuneet yhdistyksen jäsenet, Wahabzadania lukuunottamatta, ovat saaneet pakolaisstatuksen.

-Täytyy muistaa, että talebanit eivät edusta pataaneja, lisäsi kolme ja puoli vuotta Suomessa asunut historianopettaja Ghulam Mohammad Waak.

-Talebanien riveissä taistelee kolmenlaisia sotilaita; varsinaisia afgaaneja eli tadzhikit ja pataanit, vapaaehtoisia arabeja eri maista sekä pakistanilaisista koraanikouluista tulleita, kertoi kenraali Samadi, joka ei käytä julkisuudessa etunimeään.

Tilaisuudessa olleet afganistanilaiset ovat yhtä mieltä siitä, että maan rajat tulisi sulkea pian. Kuka hyvänsä voi ostaa aseen, koska rajojen takaa tulee jatkuvasti lisää aseita, jopa ilmaisia, he kertoivat. Kaikkien tilaisuudessa puhuneiden afganistanilaisten mielestä ulkovaltojen, erityisesti YK:n, täytyy auttaa Afganistania sodan jälkeisessä työssä demokratian saavuttamiseksi.

Vaikea naapuri Pakistan

Pakistan on hyvin vaikea naapuri Afganistanille, kertoivat yhdistyksen jäsenet. Joidenkin mielestä Pakistanin hallinto on kaukana demokratiasta, eikä sillä ole oikeutta puuttua Afganistanin asioihin.

Kysyttäessä onko mahdollista, että Pakistanissa tapahtuisi islamilainen vallankumous, Waak vastasi, että mikäli Yhdysvaltain pommitukset jatkuvat, mikä hyvänsä on mahdollista.

-Jos pommitukset jatkuvat, myös talebanit jatkavat ja pahimmassa tapauksessa meille voi käydä kuten irakilaisille. Saddam on yhä elossa, sanoi lääkäri Abdul Aziz Alemi, joka on työskennellyt sairaalalääkärinä Punaisen ristin palveluksessa Kabulissa vuosina 1992-94. Hän hoiti sairaalassa taisteluissa haavoittuneita, joista suurin osa oli ulkomaalaisia arabeja.

Erään tilaisuudessa mukanan olleen mukaan talebanien etulinjassa taistelevatkin arabit.

-Venäjältä toivomme lisää apua ja rauhaa. Viimeisten kymmenen vuoden aikana Venäjällä ei ole ollut suurta roolia, arvioi Waak.

Salakouluja Kabulissa

-Saan kirjeitä Kabulista pikkuserkuiltani, isovanhemmiltani ja tädeiltäni. He kertovat, että ainakin Kabulissa monet naiset pitävät salaa koulua tytöille. Nythän vain pojat saavat mennä kouluun, kertoi tilaisuudessa tulkannut lukiolainen Nasima Razmyan. Razmyan on asunut puolet elämästään Suomessa. Hän kertoo olevansa kauhuissaan talebanien teoista ja etenkin naisia vastaan kohdistetusta vainosta.

-Mutta mielestäni oppositio ei ole parempi, he ovat kuin talebanit, mutta vain ilman partoja, sanoi Razmyan. Hänen mielestään Yhdysvallat on yksi syypää sotaan.

-Yhdysvallat lupasi, ettei siviiliuhreja tule, mutta siviilejä on kuollut paljon. En hyväksy pommituksia, hän sanoo.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat