Suomi 2011. Ohjaus: Juha Wuolijoki. Käsikirjoitus: Outi Nyytäjä ja Juha Wuolijoki. Tuotanto: Juha Wuolijoki. Kuvaus: Peter Flinckenberg. Leikkaus: Harri Ylönen. Pääosissa: Tiina Weckström, Hannu-Pekka Björkman, Matleena Kuusniemi, Maria Heiskanen, Antti Litja, Pirkka-Pekka Petelius, Svante Martin, Petri Manninen. Kesto: 84 min.
Hella Wuolijoki (1886–1954) syntyi Virossa Ella Murrikina ja loi näyttävän uran Suomessa. Kuuluisa näytelmäkirjailija, poliitikko ja liikenainen oli presidenttien ja Bertolt Brechtin ystävä. Sodan aikana Wuolijoki istui vankilassa maanpetoksesta ja vapauduttuaan toimi Yleisradion pääjohtajana 1944–1949.
Erikoisen kosmopoliitin sukulainen, ohjaaja Juha Wuolijoki (Joulutarina) ja konkarikäsikirjoittaja Outi Nyytäjä ovat kirjoittaneet elokuvan, joka perustuu osin Hellan vuonna 1944 ilmestyneeseen muistelmateokseen Enkä ollut vanki. Kokemus on vähintäänkin ristiriitainen.
Vaatimattomista oloista tuleva Hella (Tiina Weckström) nousee nopeasti seurapiireihin. Näytelmät menestyvät Hollywoodia myöten, liiketoimet kukoistavat. Mutta maailmansotien ravistellessa Eurooppaa tiedustelupalvelut kiinnostuvat Hellasta ja Valpon etsivän (Hannu-Pekka Björkman) pakkomielteeksi muodostuu hänen kukistamisensa. Draaman trillerijuonteena seuraamme poliittista ajojahtia, jossa panoksina ovat vasta itsenäistyneen valtion tulevaisuus ja yhden naisen elämä.
Parhaiten Niskavuori-sarjasta, Juurakon Huldasta sekä Herra Puntila ja hänen renkinsä Matti -näytelmästä muistettavan Wuolijoen valinnat herättävät kateutta suomalaisessa yhteiskunnassa. Elokuvassa nilkkinä nahjuksena esitetty aviomies Sulo (Petri Manninen) jää sivuun, samoin tytär Vappu, joka Matleena Kuusniemen hahmossa toisaalta palvoo äitiään ja toisaalta kantaa kaunaa tämän kylmyydestä. Vappu on se, joka innostaa Hellan vapauttamaan kirjoittajansielunsa. Teatteriohjaaja Eino Salmelainen (Pirkka-Pekka Petelius) puolestaan tekee kirjailijasta kuulun.
Hella W:tä mainostetaan ”odotettuna suurelokuvana”, ja suureelliselta sen visuaalisuus näyttääkin – eikä ainakaan suomalaiselta. Ohjaaja on valinnut tyylilajiksi Hollywood-trailerin. Kansainväliset agentit kopistelevat portaissa ja desantit hyppelevät koneista siihen tahtiin että tavallista kotokatsojaa pyörryttää. Panu Aaltion säveltämä musiikkiraita täyttää joka ikisen rakosen, jotta muistaisimme miten dramaattisista ja kansainvälisistä tapahtumista onkaan kysymys.
Eikä sille voi mitään, että H-P Björkman kireäilmeisenä Valpo-dekkarina on vähän kuin ontuvasta film noir -parodiasta, niin oiva näyttelijä kuin hän onkin. Kuriositeettina mainittakoon, että Björkman tenttasi Kerttu Nuortevaa Jörn Donnerin samoihin aikoihin sijoittuvassa sotadraamassa Kuulustelu (2009). Nyt kyseistä sosialistidesanttia näyttelee Maria Heiskanen.
Hitusen ulkokohtaisen tunnelmansa takana elokuvassa on myös aidosti suuret hetkensä. Näitä hetkiä yhdistää Tiina Weckström. Hänen suorituksensa kovapintaisena tahtonaisena on yhtaikaa vähäeleinen ja äärimmäisen intensiivinen. Vaarallista kokea -minisarjassa Aila Meriluodoksi muuntautunut näyttelijä kantaa karismallaan pitkiä lähikuvia ja valloittaa kankaan myös kepin kanssa onnuskelevana vanhenevana Hellana.
Hella W on paitsi sujuvaa viihdettä myös eksoottinen kurkistus poikkeuksellisiin aikoihin ja tapahtumiin Suomessa. Päähenkilön elämää näyttää leimanneen ristiriita, joka on lopulta kiinnostavinta elokuvassa. Huikean menestyksen, maineen ja mammonankaan keskellä Hella ei saavuta oikeaa rakkautta. Lopussa nähtävässä Suomi-filmi-kohtauksessa sankaritar vetoaakin ylempiin tahoihin: ”Hyvä Jumala, anna minulle rakkautta, edes vähän rakkautta!”
Teksti: Tuuve Aro