Srebrenican joukkomurhasta on kulunut tänään 25 vuotta. MTV Uutiset haastatteli suomalaistutkija Helena Rannan, joka oli yksi johtoryhmän jäsenistä uhrien tunnistamisessa auttaneessa tutkimusryhmässä.
Bosnian serbijoukot teloittivat yli 8 000 Bosnian muslimia 11. heinäkuuta 1995 Srebrenican kaupungissa. Uhrit olivat suurimmaksi osaksi miehiä ja poikia.
Tapahtumat olivat Jugoslavian hajoamissotien yhteydessä käydyn Bosnian sodan loppuhetkiä, ja kaupunki oli jopa hollantilaisten YK-joukkojen turvaama. Heidän joukkonsa eivät kuitenkaan riittäneet hirmutekojen estämiseen.
"Autojemme renkaita puhkottiin"
Maailma havahtui tekoihin vasta seuraavana vuonna, kun Elisabeth Rehn kiersi ihimisoikeustarkkailijana Bosniaa. Tätä seurasi vielä sadan haudan löytäminen.
Maaliskuussa 1996 uhreja alettiin tunnistamaan, jolloin myös suomalaisryhmä saapui alueelle avustamaan paikallisia tutkijoita. Oikeushammaslääkäri Helena Ranta toimi yhtenä ryhmän johtajista.
Nyt tapahtuman vuosipäivänä muistot nousevat pintaan.
– Olin itse asiassa aika lähellä Srebrenicaa Prahassa vuonna 1995. Seurasin tapahtumia hyvin passiivisesti enkä silloin ajatellut, että itse joudun tai pääsen paikalle, Ranta muistelee.
– Maaliskuussa 1996 kävin ensimmäistä kertaa Srebrenicassa. Se oli ensimmäinen missioni, joten kyllähän se jätti hyvin syvät muistojäljet.
Vaikka sota oli jo virallisesti päättynyt, alueella oli edelleen vaaratekijöitä. Tutkijoille oli annettu tarkat ohjeet, kuinka alueella pitää toimia.
– Siellä oli tiesulkuja ja liikkumisen osalta piti olla varovainen. Saimme selkeät ohjeet, että muun muassa tunneleihin ei pidä pysähtyä ja pitää varoa vuorilta vyöryviä kiviä, Ranta avaa.
Tutkijoihin kohdistui myös ilkivaltaa.
– Eihän se helppoa silloin alkuun ollut. Varsinaisia vaaratilanteita ei ollut, mutta esimerkiksi autojemme renkaita puhkottiin. Ja esimerkiksi viereisessä hotellihuoneessa oli tällainen päällystakki, joka kuunteli kaikki puheluni.
Rannan mukaan suomalaisille tutkijoille ei ole kuitenkaan koskaan tapahtunut mitään oikeuslääketieteellisissä tutkimuksissa, mutta yksi hänen tulkeistaan oli kadonnut.
Paikallisia koulutettiin
Rannan tehtävänä oli johtaa suomalaisista eri alan asiantuntijoista koostuvaa ryhmää. Ryhmä puolestaan tuki ja koulutti paikallisia tutkijoita, joiden tehtävänä oli varsinainen tunnistustyö.
– Alun pitäen aloite meidän työskentelystämme tuli ihmisoikeusraportoija Elisabeth Rehniltä.
Suomalaisryhmä työskenteli alueella lyhyissä jaksoissa maaliskuusta 1996, lokakuuhun 1997. Pisimmillään jaksot olivat noin puolitoista kuukautta.
Työ oli Rannan mukaan raskasta, mutta suomalaisryhmä sekä jaksottainen työ auttoivat jaksamaan.
Kemiallisten aseiden käyttöä ei ole voitu todistaa
Tutkimuksissa oli esitetty epäilyksiä myös kemiallisten aseiden käytöstä. Amnestyn kaksi tutkijaa oli tullut kertomaan epäilyksistä Rannalle, joka oli tarkistanut tutkijoiden taustat ja todennut heidät "vakavasti otettaviksi".
Amnestyn tutkijat esittivät, että surmissa olisi käytetty BZ-nimistä kemiallista asetta, joka vaikuttaa ihmisen keskushermostoon.
– Aineen käytön osoittaminen on vaikeaa, sillä se hajoaa hyvin nopeasti.
Ranta oli ollut yhteydessä Suomessa toimivaan kemiallisten aseiden käyttökieltoa valvovan Verifinin tutkijoihin, ja he olivat kertoneet, millaisia näytteitä esimerkiksi vaatteista kannattaisi ottaa.
Täyttä varmuutta ei ole, kuinka epäilys Amnestyn tutkijoille tuli, mutta villejä teorioita on esitetty. Mitään ei ole kuitenkaan pystytty todistamaan.
– On olemassa raportti, jossa puhutaan kolmesta sotilasoperaatiosta, jotka ovat selkeästi aseisiin liittyviä operaatioita. Neljäntenä mainitaan Bio131S-ohjelma, jonka oletettiin eräiden tutkijoiden mukaan liittyvän Sebrenican vesihuoltoon. Olisiko juomavettä käsitelty jotenkin, mutta tällekään väitteelle ei ole todisteita.
Eläkkeellä töissä
Ranta on saanut tunnustusta työstään useaan otteeseen. Hän on muun muassa saanut professorin arvonimen vuonna 2006, ja hänelle myönnettiin kansainvälinen rauhanvälityksen Lysistrata-palkinto kaksi vuotta sitten, 1. luokan Vapaudenristin, pyhän Henrikin risti. Ranta on kolmas nainen sotien jälkeen, jolle 1. luokan Vapaudenristi on myönnetty.
Hän on ollut mukana myös lukuisissa muissa operaatioissa. Muun muassa 1994 Estonian laivaonnettomuuden uhrien tunnistamisessa, 1990-luvun lopulla Kosovon Racakissa ja Thaimaan tsunamin selvittelyssä vuonna 2004.
Nykyään 74-vuotias Ranta on ollut eläkkeellä jo yhdeksän vuotta, mutta työtä riittää edelleen.
– Ohjaan vielä yhtä väitöskirjan tekijää, josta toivon pääseväni eroon tämän vuoden aikana, Ranta naurahtaa.
Lisäksi hän on ollut mukana Vierumäen joukkohaudan tutkimuksissa asiantuntijana. Vierumäellä on todettu sisällissodan aikainen punaisten joukkohauta.