Heidi Sohlberg haistattaa syövälle pitkät – juhli ystävien kanssa Ruisrockissa

Heidi Sohlbergille satelee kiitosta tämän asenteesta. Nainen ei ole antanut syöpäuutisen nujertaa itseään.

Entinen Miss Suomi Heidi Sohlberg on julkaissut sosiaalisessa mediassa kuvia, joissa hän juhlii Turun Ruissalossa Ruisrock-festivaaleilla ystäviensä kanssa. Kuviin nainen on kirjoittanut mukaan aihetunnisteen #fuckcancer, jolla nainen haistattaa pitkät syövälle.

Sohlberg kertoi Facebook-julkaisussa heinäkuun alussa sairastuneensa rintasyöpään. Surullisen uutisen jälkeen naiselle on tulvinut tsemppausviestejä ja tukea.

– Tämä voitetaan, Sohlberg kirjoitti julkaistessaan viestin sairastumisestaan.

Sohlbergin asenne onkin esimerkillinen. Nainen ei ole antanut uutisen nujertaa itseään, vaan on täynnä elämäniloa.

Perjantaina missikaunotar julkaisi kuvan itsestään. Kuvatekstissä hän kertoi lähtevänsä Ruisrockiin. Mukana oli myös aihetunniste #ekakerta, eli nainen on todennäköisesti festivaaleilla tänä viikonloppuna ensimmäistä kertaa.

Jos kuva ei näy, katso se täältä.

Sohlberg julkaisi myös kuvan lounaalta ja kirjoitti, että tästä se lähtee.

Jos kuva ei näy, katso se täältä.

Myöhemmin naiselta tuli iloisia ja leveiden hymyjen täyttämiä kuvia. Kuvissa hän poseeraa Sauli Koskisen ja juontajan ja entisen Miss Suomi perintöprinsessa Joanna Kuvajan kanssa.

– Rakastan näitä ihmisiä, Sohlberg kirjoitti kuvatekstissä.

Jos kuva ei näy, katso se täältä ja täältä.

Useat kommentoijat ovat kiitelleet naista festarikuvista. Erityisesti Sohlbergin asennetta kiitellään.

– Olet Heidi inspiraatio meille kaikille.

– Oikea asenne kehissä! Hauskaa reissua!

– Oot vahva nainen!

– Nyt on todellakin #fuckcancer, you go girl!

Lue myös:

    Uusimmat