Helsingin Jalkapalloklubi kärsi Konferenssiliiga-kauden lohkoavauksessaan kotonaan karvaan tappion. Kreikkalainen suurseura PAOK kampesi 3–2-voittoon.
HJK koki jo ottelun alkuvaiheilla huomattavan takaiskun, kun tähtimaalivahti Niki Mäenpään peli päättyi loukkaantumiseen. Hän kaatui pitkän avauksen jälkeen ja jäi pitelemään takareittään. Mäenpää kannettiin paareilla kentältä, ja tilalle vaihdettiin 13. minuutilla Jesse Öst.
Takaiskua seurasi kuitenkin yleisön huutoon räjäyttänyt hetki, isäntien johtomaali. Lucas Lingman antoi kulmapotkun, ja burkinafasolaiskärki Hassane Bandé puski pallon takakulmaan 36. minuutilla.
HJK:n johto kesti 55. minuutille, kunnes Konstantinos Koulierakis puski sivuvapaapotkusta PAOKin tasoihin.
Kiril Despodov tarjosi puolestaan harvinaisen kirvelevän kierrepallon 81. minuutilla. Hänen laukauksensa osui tolppaan, josta pallo pyöri ensin poispäin. Vinha jenga kieräytti kuitenkin pelivälineen piinallisen hitaasti maaliviivan yli, ja HJK-vahti Öst oli myöhässä.
LIsäajalla nähtiin vielä kosmeettisiksi jääneet kaksi maalia. Brandon lisäsi ensin vierasjohtoa, ja HJK sai lopussa käsivirheestä rangaistuspotkun, josta Bojan Radulovic teki 2–3-kavennuksen.

