Kansainvälinen tennisliitto (ITF) on kehittänyt tenniksen harrastajia varten uuden kansainvälisen luokitusjärjestelmän, joka kertoo pelaajan taitotasosta.
Idea on hieman samankaltainen kuin golfissa, jossa pelaajan tasoitusluku kertoo pelaajan taidoista.
Suomi on ollut Kansainvälinen Tennisnumero -projektin pilottimaana. ITN-numero (International Tennis Number) perustuu auktorisoidun tennisvalmentajan tekemään testiin, jossa pelaaja suorittaa viisi osiota. Nämä osa-alueet ovat peruslyöntien syvyys ja tarkkuus, lentolyönti, syöttö ja liikkuminen. Noin 15 minuuttia kestävän testin jälkeen pelaaja saa oman ITN-numeronsa mitta-asteikolla 1-10. Mitä pienempi numero on, sitä paremmat ovat taidot.
Tennisliitto esitteli testimenetelmää tiistaina Talin tenniskeskuksessa, ja homma tuntui aivan järkevältä. Tennisliiton puheenjohtaja Jukka Roiha testautti itsensä kuutosen pelaajaksi.
-Huonosti meni. Olen tehnyt tämän testin aiemminkin ja saanut parhaimmillani nelosen, Roiha selvitti.
Puheenjohtajan mukaan tällaista tenniksen harrastajatason mittaria on kaivattu kauan.
-Se on oiva keino, jos haluaa pelata suunnilleen tasaväkisen vastustajan kanssa. Kysyy vain, että mikäs sinun numerosi on, minä olen viisi. Kansainvälisen tennisliiton tavoitteena on saada tämä arviointijärjestelmä levitetyksi koko maailmaan, Roiha kertoi.
Suomen tennisliitto laskee, että tänä vuonna Suomessa myönnettäisiin jo 5 000 ITN-korttia. Kaikkiaan Suomessa on noin 150 000 tenniksen harrastajaa, joista 17 500 on Tennisliiton jäseniä.
(MTV3-STT)