Harkimo: HPK-pomo Lintumäki kuin tuuliviiri

Julkaistu 09.03.2008 10:48(Päivitetty 09.03.2008 12:04)

Jääkiekon SM-liigassa pelaavan Jokerien hallituksen puheenjohtaja Harry Harkimo arvostelee kovasanaisesti Hämeenlinnan Pallokerhon puheenjohtajaa Harri Lintumäkeä sunnuntain Helsingin Sanomiin kirjoittamassaan kolumnissa.

Harkimon mukaan Lintumäen käyttäytyminen parin vuoden aikana kuvastaa koko SM-liigan päättäjien kaksinaamaisuutta päätöksenteossa. Liigan päätöksentekijät ajavat sumeilematta omaa etuaan tilannekohtaisesti vuosien varrella, ilman pitkäntähtäimen suunnitelmia.

Viime vuosien kestomenestyjä HPK jäi tällä kaudella pudotuspelien ulkopuolelle ja myi ennen kauden päättymistä suuren osan pelaajistaan muihin seuroihin.

- Pari vuotta sitten HPK taisteli mitaleista ja nosti kovan metelin, kun häntäpään joukkueet myivät pelaajiaan, Harkimo sanoo.

- Jas kas kummaa, HPK:n jäätyä pudotuspelien ulkopuolelle seuran puheenjohtaja Harri Lintumäki rehvasteli suureen ääneen, kuinka kirstuun oli kilahtanut sivoisia summia pelaajakaupoista, Harkimo jatkaa tilitystään ja toteaa, että Lintumäki kutsui aiemmin pelaajien kaupittelua kausikorttilaisten pettämiseksi.

(MTV3)

Tuoreimmat aiheesta

Jokerit