USA 2006. Ohjaus: George Miller. Käsikirjoitus: George Miller, John Collee, Judy Morris, Warren Coleman. Tuotanto: Doug Mitchell, George Miller, Bill Miller. Kesto: 111 min. Levittäjä: Sandrew Metronome.
Hittielokuva Pingviinien matka voitti viime vuonna parhaan dokumenttielokuvan Oscarin. Tyylipuhtaaksi dokumentiksi sitä on vaikea kutsua, koska monin puolin ansiokkaan elokuvan elävien pingviinien suuhun oli pantu väkinäistä sentimentaalista dialogia ja taustalle ärsyttävää new age -musiikkia. Pingviinien viehätysvoima oli joka tapauksessa kiistämätön. Ja ranskalaisdokumentin suosio on varmasti ollut eduksi myös George "Babe-porsas" Millerin Happy Feet -animaatiolle.
Happy Feetin päähenkilö on Mumble, jolla on jo syntyessään levottomat jalat, pakottava tarve tanssia. Mutta epäonnekseen Mumble ei osaa lainkaan laulaa. Eikä keisaripingviinillä ole tulevaisuutta ilman omaa sydänlaulua, jonka avulla hän rakentaa identiteettinsä ja löytää yhteisöstä sydämen valittunsa. Koska erilaisuutta ei suvaita, Mumble-raukka joutuu karkotetuksi laumastaan. Onnekseen hän saa mukaansa Adelie Amigos -nimisen ryhmän latinopingviinejä, joiden mielestä Mumble ja hänen steppiaskeleensa ovat cool. Miksi Antarktiksella asustaa latinolintuja? Siihen emme saa selitystä, mutta heidän elämänasenteestaan ja aksentistaan irtoaa paljon iloa.
George Miller haluaa puhutella laajaa yleisöä (mikä on trendi koko perheen elokuvien kohdalla) tekemällä sekoituksen svengaavia pophittejä, aikuisiin kolahtavia letkautuksia, liikuttavaa tunteilua, huumaavaa vauhtia ja henkeä salpaavia maisemia. Elokuvan lopulla tulee tuhtia ekologista sanomaa, mikä saattaa olla lapsille turhankin masentavaa. Millerin resepti näyttää joka tapauksessa toimivan: Happy Feet päihitti USA:ssa ensi-iltaviikonloppunaan uusimman Bondin. Ennen muuta Happy Feet on kuvallisesti yksi viime vuosien hienoimmista animaatioista. Tietokoneanimoinnilla on syntynyt huikeaa, lähes fotorealistista kuvastoa.
Robin Williams on originaaliversiossa sekä latinopingviini Ramon että erehdyttävästi Barry Whitelta kuulostava guru Lovelace, jonka luokse eläimet vaeltavat saadakseen vastauksia mitä kummallisimpiin kysymyksiin. Williams on äänitaiturina lyömätön. Mumblea tulkitsee Elijah Wood liikuttavan herttaisesti. Popmelodioita tulviva ääniraita ansaitsee kiitoksensa. Kuulemme funkia, salsaa, rokkia, rapia, gospelia ja joukon pophittejä mm. Princeltä, Queenilta, Earth, Wind & Firelta, Stevie Wonderilta ja Beach Boysilta uusin sovituksin. Ääninäyttelijät laulavat kaikki itse, ehdottomasti taitavin heistä on Mumblen sydänystävälle Glorialle äänensä antanut Brittany Murphy.
Sankaruudella ja jaloilla teoilla Mumble lunastaa oikeuden ilmaista itseään tanssimalla. Ja hän tanssii kuin Gene Kelly tai Fred Astaire, steppitaituri Savion Gloverin luoman koreografian mukaan - ruumiinrakenteensa vuoksi ehkä aavistuksen esikuviaan kankeammin. Laulu, tanssi, maisemat, somat pingviinit ja Robin Williams ovat takuuvarma yhtälö menestyselokuvalle. Siitäkin huolimatta, että jännittävän ja viihdyttävän sadun loppuun nakattu ekologinen sanoma tuntuu hieman päälle liimatulta ja raskaalta.
Teksti: Minna Karila