(Sony BMG)
Kyllä tympäisee laittaa Happoradion Kaunis minä soittimeen. Muistissa ovat yhtyeen aiemmista hiteistä muun muassa hajuton Tavikset, mauton Linnusta sammakoksi sekä HC-sää, tuo sanoituksellinen kalkkuna. Vielä kun uusimman julkaisun kannessa tuijottaa jumalattoman ruma koira ja albumin nimi on ”taiteellisen ristiriitaisesti” Kaunis minä, ennakkoasenteet painavat päälle höyryjyrän lailla.
Vaan onpa sitten mukava todeta olleensa valtavan väärässä. Neljännellä albumillaan Happoradio soittaa kypsää, tunnelmallista ja älykästäkin rokkia. Albumi onnistuu olemaan enemmän kuin osiensa summa, vaikka yksittäisiä täysosumiakin löytyy useita.
Laulaja-kitaristi Aki Tykin sanoituskynä on, jos ei valtavan terävä, niin pehmeän soljuva, osuva ja rehellinen. Sanoittajana mies on jossain Samuli Putron töksähtelevän arkirealismin ja Toni Wirtasen kryptisen paatoksen välissä, eikä Akin tarvitse muutamaa kliseelapsusta lukuun ottamatta hävetä näiden miesten seurassa tippaakaan. Kaunis minä sisältää siinä määrin vahvaa lyriikkaa, että sekunti sekunnilta jaksaa odottaa mielenkiinnolla, mitä kappaleen henkilöille seuraavaksi tapahtuu.
Vaikka tässä suomirokkia soitetaankin, genrelle silloin tällöin tyypillinen junttius loistaa poissaolollaan. Piano on kovassa käytössä ja soundimaailma on kuulaudessaan erittäin rikas. Akilla on maneerinsa, mutta pääosin miehen laulu on erittäin nautinnollista kuultavaa.
Jos tyhjänpäiväinen ja levyn linjaa rikkova Unelmia ja toimistohommia olisi jätetty pois, mukaan olisi otettu muutama Kostajan tyylinen yllätys lisää ja biiseissä olisi ollut vielä hitusen lisää innovatiivisuutta, olisi saattanut joutua harkitsemaan vielä puolikasta tähteä lisää. Yleisesti ottaen Kaunis minä on kertakaikkisen positiivinen yllätys ja hieno albumi.
Teksti: Jose Riikonen