Hanna Pakarisen debyyttilevy julki 9.6.

Idols-kisan voittajan Hanna Pakarisen soololevy on valmistunut. Lappeenrannasta kotoisin olevan Hannan When I Become Me on nimensä mukaisesti Hannalta itseltään kuulostava levy.

- Englanniksi laulaminen tuntuu eniten omalta tyyliltä. Jos olisin laulanut suomeksi, en olisi ollut uskottava, Hanna kertoo. Hanna sai vaikuttaa täysin levyn biisivalintoihin.

- Olen tyytyväinen levyyn kokonaisuutena. Biisit ovat sellaisia, joista itse pidän. Sellaisia kappaleita on kiva esittää, jotka tuntuvat omilta, hän sanoo.

Levyllä on 12 kappaletta, joista yksi on julkaistu singlenä. Levyn nimikkobiisin When I Become Me takana ovat Niklas Nylund ja Patrick Sarin. Sarin on säveltänyt mm. Idolsien hitin Tuulet puhaltaa. Myös Aikakoneen Maki ja Discon tuottaja Risto Asikainen olivat tiimin jäseniä.

Levyn päätuottajana toimii Rauli "Illusion Rake" Eskolin, joka on aikaisemmin toiminut tuottajana ja sovittajana tunnetuille suomalaisille yhtyeille kuten TikTak ja CMX.

Lue myös:

    Uusimmat