Hämmentävä faniteoria leviää – Barack ja Michelle Obaman epäillään olevan Archie-vauvan salaisia kummeja

Kiihkeiden faniteorioiden mukaan Yhdysvaltojen entinen presidentti Barack Obama ja ensimmäinen nainen Michelle Obama ovat prinssi Harryn ja herttuatar Meghanin Archie-vauvan salatut kummivanhemmat. 

Prinssi Harry ja herttuatar Meghan saivat esikoisensa Archie Harrison Mountbatten-Windsorin 6. toukokuuta. Archie-vauva kastettiin heinäkuun alussa ja herttuapari päätti, etteivät he kerro julkisuuteen sitä, ketkä ovat heidän esikoisensa kummivanhemmat. 

Spekulaatio siitä, ketkä kummivanhemmat voisivat olla, on kuitenkin käynyt kiivaana. Useat veikkaukset on heitetty jopa yllättävään suuntaan, sillä monet kuninkaallisten fanit ja jopa kuninkaallisten asiantuntijat ovat vakuuttuneita siitä, että kummivanhempien kunnia lankesi Yhdysvaltojen entisen presidentin Barack Obaman ja tämän puolison Michelle Obaman harteille. 

Esimerkiksi kuninkaallinen elämäkertakirjailija Angela Levin on sitä mieltä, että Obamat voisivat hyvinkin olla Archien kummivanhempia.

– Mielestäni Obamat voisivat hyvinkin olla siinä roolissa, sillä Harry on aina tullut erittäin, erittäin hyvin toimeen heidän kanssaan. Ja Meghan tulee myös. Ja Meghan on pyytänyt apua rouva Obamalta kuninkaallisten ymmärtämiseen ja kuinka hänen tulisi tehdä asioita. Hän on käyttänyt häntä (Obamaa) tietynlaisena mentorina.

Mikäli Obamat olisivat osunneet herttuaparin valinnan kohteeksi, kävisi myös järkeen ettei asiasta haluttaisi kertoa julkisuuteen mediamylläkän välttämiseksi. 

Vaikka spekulointi entisen presidenttiparin mahdollisesta kummiudesta käy kiivaana, ITV Newsin kuninkaallistoimittaja Chris Ship on kertonut saaneensa tiedon siitä, etteivät Archien kummivanhemmat ole millään tavalla julkisia henkilöitä. Mikäli tilanne on tämä, rajautuisi mahdollisten kummivanhempien listalta Obamien lisäksi muut herttuaparin hyvät ja tunnetut ystävät, kuten esimerkiksi George ja Amal Clooney sekä Serena Williams

Lähde: Cheatsheet

Lue myös:

    Uusimmat