Hamilton F1-kautensa pohjakosketuksesta: Puhun siitä vasta urani jälkeen

Mercedes-tallin hallitseva F1-maailmanmestari Lewis Hamilton kertoo vaikenevansa aktiiviuransa loppuun asti Espanjan GP:n jälkeisistä tapahtumista.

Toukokuisen Barcelonan kilpailun ensimmäinen kierros oli Mercedes-tallille sysimusta, kun Hamilton ja Nico Rosberg kilkkasivat toisensa ulos kisasta. Brittikuski kertoo olleensa tapahtuman jälkeen pahasti alamaissa.

- Muistan joitakin sellaisia kisoja, kun en poistunut hotellihuoneestani kolmeen tai neljään päivään - en puhunut kenellekään, en vastannut puhelimeen. Yritin vain saada itseni pois siitä synkästä loukusta, johon olin ajautunut, Hamilton kertoi.

- Sitten vain jotenkin sain itseni taas ylös ja käänsin sen positiiviseksi asiaksi. Tilannetta on vain tarkasteltava, yritettävä löytää siitä valopuolia ja jätettävä negatiiviset asiat taakseen.

- Barcelona on siitä esimerkki tältä kaudelta. Se oli minulle massiivinen pohjakosketus. On sellaisia juttuja, joista ette saa tietää kuin vasta sitten kun olen lopettanut urani. Silloin voin kertoa teille kokemuksistani, Hamilton jatkoi.

Alkukausi oli Rosbergin vahvaa hallintaa. Barcelonan jälkeen Hamilton tunsi oman tilanteensa mestaruustaistelussa lähes toivottomaksi.

- Seuraavana päivänä nousin ylös ja lähdin lenkille. Tuntuu hullulta ajatella, että 43 pisteen takaa-ajoasemani vaikutti silloin mahdottomalta ottaa kiinni. Olen vain ihminen. Silloin se tuntui mahdottomalta, mutta on vain mentävä eteenpäin, oli se sitten miten tuskallista tahansa. Joskus siitä pääsee yli nopeasti, joskus se vie kauemmin, mutta on vain jatkettava, Hamilton kertoi.

- Rehellisesti sanottuna tunnen nyt itseni vahvemmaksi. Joskus tuntuu kuin maailmanloppu olisi lähellä, en koskaan voita tätä mestaruustaistelua, pälä pälä. Nyt olen yhden pisteen päässä. Tämä kertoo sen, ettei pidä koskaan antaa periksi, oli tilanne mikä hyvänsä, Hamilton lisäsi.

Lähde: motorsport.com

Lue myös:

    Uusimmat