Hämeenlinnanväylän sillalta suistuneen rekan tunteja puristuksissa ollut kuski saatu ulos – komisario: "Tila on vakava, tietojeni mukaan yhä hengissä"

Komisarion mukaan paikalla oli useita partioita ja pelastuslaitos.

Vantaalla Hämeenlinnanväylällä suistuneen rekan kuljettaja oli yhä iltapäivällä puristuksissa rekan hytissä. Operaatio kuljettajan pelastamiseksi kesti useamman tunnin ajan.

– Kuljettaja on edelleen puristuksissa siellä rekan hytissä. Tätä on jo nyt kestänyt kolmisen tuntia, komisario Jarmo Ojala Ita-Suomen poliisilaitokselta kommentoi MTV Uutisille iltapäivällä.

– Sen verran tiedetään, että kuljettajan tila on kyllä vakava. Minun tietoni mukaan edelleen (hän) on kuitenkin hengissä. Tässä vielä jonkin aikaa menee, että saadaan ulos sieltä.

Onnettomuuspaikka on Martinlaakson liittymästä noin 300 metriä Helsinkiin päin. Ilmoitus Vantaan tieliikenneonnettomuudesta tuli aamupäivällä ennen puolta kahtatoista.

– Hämeenlinnan väylällä Helsingin suuntaan henkilöauto meni rekan edellä ja pyörähti ympäri. Rekka väisti tätä henkilöautoa, jonka jälkeen sitten suistui kulkusuunnassa sinne tien oikealle puolelle ja putosi kevyen liikenteen väylälle sillalle ja siitä alas.


Hieman ennen iltaviittä MTV Uutisten saamien tietojen mukaan Vantaalla Hämeenlinnanväylällä sillalta alas suistuneen rekan kuljettaja on saatu ulos rekasta ja hänet on toimitettu sairaalahoitoon.

Juttua muokattu 9.3.2021 kello 17.00: Lisätty MTV Uutisten tiedot rekan kuljettajan saamisesta pois puristuksista.

Lue myös:

    Uusimmat