Osa käyttäjistä on jo saanut ladattavakseen Applen uusimman iOS 9 -käyttöjärjestelmäversion. Sen ominaisuuksiin lukeutuvat muun muassa uusi hakutoiminto, ruudun jakaminen ja käyttäjän tottumuksia seuraava keinoäly.
IOS 9 pitää sisällään myös pienempiä, mutta monille käyttäjille hyödyllisiä uudistuksia, joita Apple ei ole liiemmin mainostanut. Kokosimme niistä osan. Muun muassa arveluttavien kuvien piilottaminen puhelimen kuvagalleriasta onnistuu jatkossa helposti.
Parantunut virranhallintaominaisuus.
Android-puhelimista tuttu ominaisuus on tullut myös iOS-maailmaan. IOS 9 kertoo havainnollisesti, mitkä sovellukset kuluttavat eniten akkua. Valikkoon pääsee asetuksista, valitsemalla Akku. Valikosta selviää muun muassa se, mitkä sovellukset kuluttavat akkua lataamalla itseään taustalla.
Nopeampi soitto tai viestittely.
Jos haluat soittaa tai lähettää viestin nopeasti jollekin yhteystiedolle, voit käyttää Spotlight-ominaisuutta. Pyyhkäise näyttöä keskeltä miltä tahansa kotinäytöltä tai vaihtoehtoisesti pyyhkäise oikealle ensimmäiseltä kotinäytöltä. Näet tämän jälkeen painikkeet, joista voit valita nopeasti halutun yhteystiedon ilman, että tarvitsee avata yhteystietoja.
Piirrä liitteisiin.
Uudessa Mail-sovelluksessa voit piirtää kuviin, jotka liität sähköpostiviestin liitteiksi. Kun olet liittänyt kuvan viestiin, napauta ja pidä sormea liitteen päällä.
Piilota arveluttavat kuvat.
IOS 9 antaa mahdollisuuden piilottaa arveluttavat kuvat kamerarullasta. Valitse halutut kuvat ja paina näytön vasemmassa alakulmassa olevaa kuvaketta. Valitse tämän jälkeen Piilota. Tämän jälkeen ei tarvitse pelätä, että ne päätyvät jonkun vieraan verkkokalvoille.
Etsi asetuksista.
Käyttäjä voi nyt etsiä haluttua toimintoa asetusvalikosta. IOS 9:n asetuksissa on hakupalkki, jonka avulla toiminnot löytyvät nopeasti.
Muuta mykistysnäppäimen toiminnallisuus.
Aikaisemmin vain iPadissa ollut toiminto on nyt myös iPhonessa. Asetuksista voit muuttaa puhelimen sivussa olevan mykistysnäppäimen toiminnan siten, että se estää näytön kierron.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää