Hallitus realisoi valtion omaisuutta miljardilla eurolla – oppositiossa myynti kuumentaa tunteita: "Kuulostaa aivan järkyttävältä ja hirveältä"

Hallituspuolueet aloittavat aamulla budjettiriihen eli neuvottelun, jossa päätetään valtion ensi vuoden budjetista. Neuvottelut kestävät huomiseen. Kyseessä on pääministeri Antti Rinteen (sd.) hallituksen ensimmäinen budjettiriihi.
Neuvotteluissa nousee esiin myös kysymys valtionomaisuuden myynnistä.
MTV Uutisten tietojen mukaan hallituksen on tarkoitus sopia omaisuuden myynnistä miljardilla eurolla, mutta päätös yhtiöistä ja tarkemmasta aikataulusta tehdään myöhemmin.
Lue myös: MTV Uutiset paljastaa: Hallitus aikoo päättää riihessä valtionomaisuuden myynnistä miljardilla
"Kuulostaa aivan järkyttävältä ja hirveältä"
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman ja perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Arja Juvonen väittelivät aiheesta tiukasti tiistaiaamuna Huomenta Suomi -ohjelmassa.
– Kuulostaa aivan järkyttävältä ja hirveältä. Kyllä pitäisi olla olemassa jonkinlainen hahmotelma kohteista ennen myyntiä. Äärettömän huolestuttavaa ja tässä ollaan tekemässä erittäin suuri virhe, Juvonen totesi.
Juvonen ei ottanut kantaa siihen, mitä valtionyhtiöitä perussuomalaiset olisi valmis myymään. Aiheeseen palataan puolueen vaihtoehtobudjetissa.
SDP:n Antti Lindtman muistutti, että budjettiriihessä ei vielä päätetä tarkemmin, mitä yhtiöitä lähdetään myymään ja mitä ei.
– Valtion pitää olla aktiivinen omistaja ja nyt ollaan laittamassa liikkeelle kasvua tukevia investointeja kuten raidehankkeita. Myynti vaatii myös aina huolellisen valmistelun, sanoi Lindtman.
Yritystukia karsitaan 100 miljoonalla eurolla
Yritystukien osalta hallitus on alustavasti sopinut karsivansa tukia 100 miljoonan euron edestä. Antti Lindtman korosti tukien sellaistan tukien karsimista, joissa perusteet ovat vanhentuneet ja jotka vääristävät kilpailua.
– Samalla osoitetaan yrityksille selkeä linja. Viime hallituskaudella yritystuet olivat pöydällä joka kehys- ja budjettiriihessä ja se loi epävarmuutta, sanoi Lindtman.
Tehottomien yritystukien karsiminen sai tukea myös perussuomalaisten Arja Juvoselta.
Uusimmat
-
23:32
Kultaharkkoja, puolen miljoonan verran käteistä ja luksusavoauto – kotiratsia paljasti senaattorin korruptiokätkön Yhdysvalloissa
-
23:10
Tuska kasvaa Raumalla – Lukko-käskijä suorana: "On vähän koeteltu"
-
22:00
Tällainen olisi ollut Kiti Kokkosen seuraava Putous-hahmo – inspiraationa tuttu julkkis
-
21:55
Kanadan Trudeau julkisti yli 450 miljoonan euron tukipaketin Ukrainalle – "Olette historian oikealla puolella"
-
21:39
Salwan Momika suunnitteli jälleen Koraanin polttoa Ruotsissa – poliisi kielsi turvallisuussyihin vedoten
-
21:34
Ulosajetun Lukko-tähden kielenkäytöstä uutta tietoa
-
21:29
SM-liiga-ottelussa poikkeuksellinen kohu – nyt puhuu huutelun kohteeksi joutunut pelaaja: "Kannattaa miettiä, mitä sanoo"
-
21:20
"Aivan käsittämätöntä!" – Mestiksessä taottiin ällistyttävät lukemat jo ensiminuuteilla
-
21:11
Jokerit viritti uljaan kirin – yleisö huusi viime minuuttien alivoimamaalille
-
21:02
Laskuvarjohyppääjä laskeutui vauhdilla yksisarvisen päälle – riskialtis suoritus videolle
-
20:56
Helmareilta hämmästyttävä murskanäytös
-
20:53
Räjähdys golfpallotehtaalla – yli 80 loukkaantunut Taiwanissa
-
20:47
Mikä maltti! Kokenut hyökkääjä iski SM-liigassa 13 vuoden tauon jälkeen – Ilveksen Pelicans-piina jatkuu
-
20:47
Ainakin yksi kuoli ja 15 haavoittui Venäjän ohjusiskussa – MTV seuraa sotaa
-
20:45
Pekka Toveri: Venäjän on pakko kysyä, "onko Krim tärkeämpi kuin Moskova?"
-
20:24
Veikkausliigan suursensaatio lähellä häkellyttävää temppua
-
20:24
Kuningas Charlesin mielenosoitusten vuoksi lykkääntynyt valtionvierailu toteutui – näitä teemoja hän peräänkuulutti Ranskassa
-
20:15
Näin luodaan tunnelmaa – huima näky Jokerien fanipäädystä
-
20:11
Pelkkä myytti! Vastakohdat eivät rakkaudessa viehätäkään, kertoo tutkimus
-
20:10
Pelicans-hyökkääjän ovela temppu ei onnistunut – videotarkistuksesta armoton tuomio
-
Lataa lisää