Haatainen kiskaisi toiseksi - 86,05

Haatainen Harri
Haatainen HarriCopyright MTV Oy 1999
Julkaistu 18.07.2001 09:14

Keihäänheittäjä Harri Haataisen kunto on löytymässä sopivasti MM-kisojen lähestyessä. Lapualainen kiskaisi tiistaina Tukholman GP-kisan kakkoseksi 86,05 kantaneella heitolla, joka jää vain viisi senttiä hänen viime vuonna heittämästä ennätyksestään.

Voittoon Tukholmassa venyi Venäjän Sergei Makarov 86,19 kantaneella riuhtaisulla. MM-näyttöä hakenut Harri Hakkarainen oli kuudes tuloksella 78,61.

Haataisen talviharjoittelu onnistui hyvin, mutta kevään selkävaivat ovat verottaneet alkukesän tuloksia. Kauden paras ennen Tukholman kisaa oli Kuortaneella juhannuksen alla heitetty 83,73.

-Nyt pääsin ensimmäisen kerran heittämään niin, ettei mihinkään paikkaan sattunut. Se myös näkyi tuloksessa. Tein viime viikolla hyviä harjoituksia, joten tämä ei ollut yllätys, Haatainen sanoi.

-Tulokseenkin olen tyytyväinen. Jos vertaa oloja siihen, mitkä ne olivat nyt Tukholmassa ja Lapinlahdella viime kesänä, kun heitin ennätykseni (86,10), niin tämä oli paljon parempi heitto, Haatainen kertoi.

Haatainen on jo varmistanut MM-kisamatkansa Pihtiputaan keihäskarnevaalin kakkossijalla (82,87). Haataiselle MM-kisaedustus on uran toinen. Kaksi vuotta sitten hänet komennettiin Suomen MM-kisaedustajaksi, kun Kimmo Kinnunen ei voinut selkävaivojen takia kilpailla. Haatainen oli MM-kisan 11:s.

Haataisen lisäksi kauden maailmantilaston ykkönen Aki Parviainen on hallitsevan mestarina valittu jo joukkueeseen. Kahdesta muusta paikasta kilpaillaan sunnuntaina Lapinlahden Eliittikisoissa.

Lue myös:
Kim Berghahl seitsemäs Tukholmassa
Tommi Hartonen viimeisteli kuntoaan
Dragilan ME-yritys lähellä onnistumista
Michael Johnson villitsi Tukholmassa

Tuloksia:
Miehet:
100 m (ei GP-laji): Loppukilpailu:
1) Ato Boldon 10,09,
2) Curtis Johnson 10,10,
3) John Drummond USA 10,16,
7) Tommi Hartonen 10,32,
800 m:
1) Juri Borzakovski Venäjä 1.44,80,
2) Patrick-Jean Nduwimana Burundi 1.45,36,
3) Mbulaeni Mulaudzi E-Afrikka 1.45,46,
110 m aj:
1) Terrence Trammell USA 13,31,
2) Allen Johnson USA 13,38,
3) Larry Wade USA 13,41,
1500 m:
1) Jose Redolat Espanja 3.31,21,
2) Bernard Lagat Kenia 3.31,69,
3) Paul Bitok Kenia 3.31,96,
3000 m ej:
1) Wilson Boit Kipketer Kenia 8.14,87,
2) Kipkirui Misoi Kenia 8.15,44,
3) Brahim Boulami Marokko 8.15,70,
7) Kim Bergdahl Suomi 8.37,33.
5000 m:
1) Alberto Garcia Espanja 13.04,86,
2) Paul Kosgei Kenia 13.06,29,
3) Benjamin Limo Kenia 13.08,33,
Pituus:
1) Hussein Taher Al-Sabee S-Arabia 788,
2) Melvin Lister USA 785,
3) Vitali Shurlatov Venäjä 784,
Keihäs:
1) Sergei Makarov Venäjä 86,19,
2) Harri Haatainen Suomi 86,05,
3) Eriks Rags Latvia 84,79,
6) Harri Hakkarainen Suomi 78,61,
Korkeus:
1) Staffan Strand Ruotsi 229,
2) Mark Boswell Kanada 226,
3) Andrei Sokolovski Ukraina 226,
3-loikka:
1) Jonathan Edwards Britannia 17,40,
2) Christian Olsson Ruotsi 17,28,
3) Andrew Murphy Australia 16,66,

Naiset:
200 m:
1) Ferguson Debbie Bahamasaaret 22,77,
2) Jenkins LaTasha USA 22,86,
3) Beverly McDonald Jamaika 23,01,
100 m aj (ei GP-laji):
1) Jenny Adams USA 12,84,
2) Anjanette Kirkland USA 12,86,
3) Susanna Kallur Ruotsi 12,95,
400 m aj:
1) Ionela Tirlea Romania 54,65,
2) Tatjana Terestshuk Ukraina 55,29,
3) Sandra Glover USA 55,32,
1000 m:
1) Maria de Lourdes Mutola Mosambik 2.33,53,
2) Svetlana Tsherkasova Venäjä 2.34,08,
3) Natalia Gorelova Venäjä 2.34,25,
5000 m:
1) Edith Masai Kenia 14.45,86,
2) Marta Dominguez Espanja 14.58,12,
3) Rose Cheruiyot Kenia 14.58,72,
Seiväs:
1) Stacy Dragila USA 472,
2) Svetlana Feofanova Venäjä 462,
3) Monika Pyrek Puola 457,
Korkeus:
1) Inga Babakova Ukraina 196,
2) Kajsa Bergqvist Ruotsi 196,
3) Hestrie Cloete E-Afrikka 196,
4) Vita Palamar Ukraina 196,
5) Venelina Veneva Bulgaria 196,

(MTV3-STT)