Ruotsi 2009. Käsikirjoitus ja ohjaus: Ulf Malmros. Tuotanto: Jan Blomgren. Kuvaus: Mats Olofson. Pääosissa: Björn Starrin, Tuva Novotny, Kjell Bergqvist, Johannes Brost, Marianne Scheja, Lotta Tejle, Tomas Tjerneld, Johanna Strömberg, Hojan Endersson. Kesto: 115 min.
Kaikessa vähän paremmat ruotsalaiset hallitsevat myös hyväntuulisen komedian. Sen sellaisen jossa käsitellään vakaviakin aiheita kepeästi vaan ei köykäisesti. Ohjaaja-käsikirjoittaja Ulf Malmrosin kohde ovat kansankodin luokkaerot ja lähtömiljöö hänen oma kotikaupunkinsa Värmlannissa. Malmros tuli Ruotsissa tunnetuksi vuonna 2003 elokuvallaan Levoton Sussie, jonka kaksi nuorta näyttelijää hän otti myös uuden romanttisen komediansa pääosiin.
Kolmikymppisen Robinin (Björn Starrin) selkää koristaa näyttävä Värmland-tatuointi. Pienellä Molkomin tehdaspaikkakunnalla kaikki tuntevat toisensa koska ovat töissä samassa paperitehtaassa. Kaupunki haisee pierulta mutta sitä ei saa ajatella. Koti, televisio ja isänmaa ovat Molkomin pyhä kolmiyhteys, ja keskiviikkoisin kaikki istuvat kotona koska silloin videoliikkeeseen tulee uusia elokuvia.
Kun tehdas sitten suljetaan, Robin päättää elättää itsensä rakkaalla harrastuksellaan, valokuvauksella. Pitkätukkainen rentoreiska ottaa tekstiviestilainan, hommaa hienon kameran ja muuttaa Tukholmaan hääkuvaajaksi. Vuokraisännäksi lupautuu alkoholisoitunut teatterinäyttelijä, kaupungin kerman kanssa siipeilevä has-been Jonny Björk (Kjell Bergqvist). Jonny opettaa maalaistollolle uudet askeleet, ja ne menevät jakeluun liiankin hyvin.
Pian on tatuoinnista jäljellä yhtä paljon kuin kotiseutuylpeydestä ja koko innokkaan nuorukaisen identiteetistä. Pontimena toimii hääkeikalla kohdattu kaunis Astrid (Tuva Novotny), upporikkaan ökyperijän (Johannes Brost) kapinallinen tytär, joka myös haaveilee valokuvaajan urasta. Perheensä hienosteluun väsynyt Astrid ihastuu Robinissa tämän suorasukaiseen aitouteen. Mutta mitä paljastuu alta kun pintaa raaputtaa?
Suomessa Unelma bändistä – Tjenare Kungen -komediasta (2005) muistettava Malmros tekee parhaimmillaan irtonaista ja rullaavaa elokuvaa. Mats Olofsonin kieppuva kamera heittää tilanteiden keskelle ja tuo ne haju- ja kosketusetäisyydelle. Ohjaajan omien töiden lisäksi Hääkuvaaja tuo mieleen jo jonkinlaiseksi ikoniksi muodostuneen Fucking Åmålin (1998), jossa niin ikään haikailtiin ahtaasta tuppukylästä suureen maailmaan. Malmrosin tyylilaji on kuitenkin rempseämpi ja vähemmän viiltävä. Hän suosii karskeja karikatyyrejä. Tarinankuljetukseen mahtuu myös nikottelua ja osoittelua.
Itsekin Tukholmassa valokuvaajana työskennellyt ohjaaja näyttää pääkaupunkilaisyläluokan läpeensä ahneena, juoruilevana ja sisältä onttona sakkina, joka hekottelee omille vitseilleen ja jättää väliinpudonneet ojaan makaamaan. Solariumia, unilääkkeitä ja itsepetosta harrastavan kiipijän Jonny Björkin suuhun on pantu koko joukko väitteitä, joissa on henkilökohtaisen kaunan maku. Toisaalta Molkomin työläisperhe esitetään rasistisiin ja ulkokultaisiin ajatuksiinsa käpertyneinä juntteina. Ihmiset ovat pieniä olipa heillä rahaa tai ei.
Sympaattisen Björn Starrinin muodonmuutos on herkullinen. Pikkukaupungin murretta solkkaavasta nahkagootista kuoriutuu pastellineuleisiin verhoutuva purjehtijajuppi, joka hokee kaikkeen ”Ihastuttavaa!” Tuva Novotny hänet kyseenalaistavana vastinparina on myös viehko.
Katso elokuvan traileri .
Teksti: Tuuve Aro