On kulunut neljä päivää siitä kun Hannu Manninen vihdoin päätti kolmetoista vuotta kestäneen henkilökohtaisen arvokisamitalin metsästyksensä yhdistetyn sprintin maailmanmestaruuteen Sapporossa. Kuivan kauden päätöstä ei ole vaikea havaita Mannisen kasvoilta.
Maailmancupia ylivoimaisesti hallinneen Mannisen menestymättömyys arvokisoissa on ollut suomalaisen urheiluelämän viime vuosien suuria puheenaiheita. Manninen sanoo, ettei hänellä nyt, paineiden katoamisen jälkeenkään ole uusia selityksiä aiemmille epäonnistumiselleen.
Mikä sitten Sapporossa meni toisin kuin aiemmissa arvokisoissa?
- Ensinnäkin täällä suorituspaikat ovat 50 metriä merenpinnan tasolta ja elimistöni on ollut täällä kuin kotonaan. Kun elimistön tunne on hyvä, mielikin on hyvä. Lisäksi minulla oli aiemmilta vuosilta hyvät muistot Sapporon maailmancupkisoista.
Kun Manninen on nyt noussut ikuisesta häviäjästä voittajaksi, mitä hän ajattelee hänen maailmanmestaruuttaan ylistävistä kirjoituksista?
- Kyllä se jossain määrin huvittaa. Jutut ovat usein mustavalkoisia, joko tai -asetelmia. Kyllähän Hyvä Hannu! -tyyppinen otsikko houkuttaa enemmän lukemaan, mutta todennäköisesti en tule lukemaan juttuja.
Manninen kertoo suunnitelleensa uransa jatkamista ainakin vielä ensi kaudella. Urheilun jälkeiset suunnitelmat ovat vielä auki, ja Mannisen kauppatieteen opinnot ovat olleet jäissä puolitoista vuotta. Mitä tahansa Manninen päätyykin tekemään, hän sanoo saaneensa paljon eväitä läpikäymästään "älyttömän kovasta koulusta".
- Varmasti tämä on kasvattanut henkisesti sekä urheilijana että ihmisenä. Nöyryyttä ainakin löytyy.
(MTV3-STT)