Google kääntää nyt myös latinaa

Google on lisännyt latinan kielen automaattiseen käännöspalveluunsa. Latina on 58. käännöspalveluun lisätty kieli ja ensimmäinen, jota yksikään ihminen ei enää puhu äidinkielenään.

Palvelun uskotaan auttavan etenkin niitä yhdysvaltalaisopiskelijoita, joiden on läpäistävä latinankoe vuosittain sekä muita kielestä innostuneita.

Palvelusta muistutetaan kuitenkin, että automaattikäännökset eivät ole virheettömiä.

- Mutta latinalla on muihin Googlen kääntämiin kieliin se etu, että suurin osa latinankielisestä tekstistä on jo kirjoitetussa muodossa ja verrattain suuri osa siitä on käännetty muille kielille, yhtiö toteaa tiedotteessaan.

(MTV3 - Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat