Entisen ulkoministeri Ilkka Kanervan tekstiviestien kohteena koko Suomen kuumimmaksi puheenaiheeksi noussut Johanna Tukiainen luotsaa Glamour Dolls -tanssiryhmäänsä niin lavalla kuin takahuoneissakin lempeän pomon ottein. Viihdeuutiset kävi katsastamassa ryhmän paljonpuhutun show'n.
Järvenpään Tanssikeskus, varhainen lauantai-ilta. Paikalle valuu suomalaista tanssikansaa, ja nähtävää onkin luvassa: illan aikana Tanssikeskuksen lauteille nousevat sekä Johanna Tukiaisen tanssiryhmä Glamour Dolls että kaikkien aikojen mäkikotka Matti Nykänen.
Tanssikeskuksen oveen kiinnitetyn juliste mainostaa Tukiaista "tekstiviestikohteeksi".
Dolls-tyttöjen näyttävät asut, kengät, meikit ja muu rekvisiitta on valloittanut esiintyjille varatun takahuoneen, vaikka tyttöjä nousee tänään lavalle vain viisi.
– Kaikkiaan meitä on viisitoista, Johanna Tukiaisen pikkusisko Julia kertoo, ja jatkaa:
– Tämä on sellainen duuni, jota monet tytöt tekevät opiskelujen tai muun työn ohessa. Tai sitten he löytävät poikaystävän ja lopettavat tanssimisen meidän riveissä.
Peilin edessä laittautuva Johanna nyökkäilee.
– Ja meidän ryhmä on varmaan ainoa, jossa on mukana ihan aito kihlapari, porukan ainoa miestanssija on kihloissa meidän riveissä jo kauan tanssineen tytön kanssa, Johanna kertoo.
Eikö moinen vaikuta heikentävästi parisuhteen laatuun? Pakko kysyä.
– Ei, tää on vaan työtä ja showta, molemmat kertovat.
Parin viikon takaisesta stressistä ei näy jälkeäkään, sillä ryhmän pomo Johanna huolehtii tyttöjen aikataulusta, pian alkavan show'n musiikin toimittamisesta miksaajalle sekä tuhannesta muusta asiasta siinä sivussa.
– Nyt me vedetään ensin 20 minuuttinen keikka, ja myöhemmin illalla toinen. Pukuja vaihdetaan jokaisen biisin välissä, Johanna sanoo.
It's showtime!
Showsetin alkutahtien kajahdellessa Tanssikeskuksen lavalle astelee itsevarmuutta uhkuva Johanna Tukiainen, joka uskaltaa jo vitsailla koko tekstarikohulle.
– Kaikesta huolimatta Kanerava on upea mies, ja hoitanut työnsä todella hienosti, Tukiainen spiikkaa biisien väliin.
Lavalla nähdään joukko naispoliiseita pamppuineen ja käsirautoineen.
On myös sairaanhoitajaa, naispuoleista armeijan työntekijää, Tuhkimoa sekä yksi parittaja, jonka roolin on luonnollisesti saanut ryhmän miestanssija
Toimittajan vieressä showta seuraava nainen huokaa, että onneksi naisiakin on sentään muistettu.
– Kyllä tuossa silmä lepää, hän huokaa tyytyväisenä.
– Vau mitä tyttöjä, yleisö kannustaa.
Eritoten hiukan varttuneemmat herrat avaavat sanaisen arkkunsa.
Dollsit ovat saaneet liikkeelle väkeä kauempaakin maakunnista.
Kännykkä- ja digikamerat käyvät kuumana. Joku yrittää huutaa illan viimeistä esiintyjää, Matti Nykästä, jo lavalle, mutta hänet vaimennetaan saman tien.
– Kyllä se Kanerva vaan oli väärässä, sano mun sanoneen, joku kommentoi.
Kyllä puutarhaani aina yksi Kanerva mahtuu!
Johanna Tukiainen osoittaa huumorintajunsa välispiikeissään.
– Kuulin juuri äsken, että Tampereella on parhaillaan puutarhamessut. Kumma, ettei Kanervalta ole tullut mulle kutsua, Tukiainen viihdyttää yleisöään.
– Itse asiassa – ja tätä mä en ole kertonut vielä kenellekään – kun sain kuuluisan tekstarin, jossa Ilkka kysyi, olenko pitänyt puutarhani kunnossa, vastasin hänelle, että "kyllä, olen pitänyt, mutta kyllä sinne aina yksi Kanerva mahtuu"!
Nimmari pakaraan
Dollsien päivä ei pääty lavakeikkaan, sillä markkinointiakin on hoidettava.
Miespuoleiset ihailijat piirittävät tytöt heti, kun nämä keikan jälkeen saapuvat myymään kalentereitaan.
– Saako tulla samaan kuvaan, moni rohkaistuu kysymään.
– Totta kai, tytöt lupaavat.
Loppuillasta eräs ilmeisen ahkeraan tahtiin rohkaisuryyppyjä kumonnut nuorimies uskaltautuu Johanna Tukiaisen puheille.
– Saisinko nimmarin? Kun se pitäis saada jompaan kumpaan pakaraan, hän pyytää tussi kädessään.
Ja Johanna kirjoittaa.
Katso video: Tältä näyttää Glamour Dollsien rohkea show!
Tutustu Dollsien keikka-aikatauluun täällä!
(MTV3)