Geenit säätelevät ihmisen pituutta 80-prosenttisesti

(Kuva: Junko Kimura/Getty Images)
(Kuva: Junko Kimura/Getty Images)Getty
Julkaistu 20.06.2007 12:58(Päivitetty 21.06.2007 18:24)

Yksittäisten geenien osuus on muutamien millimetrien luokkaa, yhteisvaikutus kymmeniä senttejä. Tutkimuksessa oli mukana yli 6000 henkilöä.

Ihmisen geeniperimä selittää jopa 80-prosenttisesti sen, minkä pituinen yksilöstä tulee aikuisena. Tähän tulokseen päädyttiin Kansanterveyslaitoksen koordinoimassa kansainvälisessä tutkimuksessa, jossa tutkittiin yli 6000 eurooppalaisen kaksosen perimä.

EU:n rahoittaman tutkimuksen mukaan yksittäiset geenit vaikuttavat pituuteen vain muutamia millimetrejä, mutta geenien yhteisvaikutus säätelee ihmisen pituuden aikuisena. Tämän vuoksi erot aikuisten pituuksissa saattavat olla kymmeniä senttejä.

Pituus on yksi ihmisen eniten periytyvistä ominaisuuksista. Tutkimukseen osallistuneiden perimä kartoitettiin geenimerkeillä, joiden avulla seurattiin, mitkä perimän alueet sisältävät pituuskasvua sääteleviä geenejä.

Tutkimukseen osallistuneiden suuresta määrästä huolimatta vain yksi kromosomialue kromosomissa 8 näkyi selkeästi kaikkein yleisimmin vaikuttavan eurooppalaisten pituuskasvuun.

(MTV3-STT)

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa