Fury

Taisteluväsymys ja sodan silmittömyys nousevat päärooloihin David Ayerin ohjaamassa ja käsikirjoittamassa panssarivaunudraamassa Fury (2014).

Eletään toisen maailmansodan ratkaisevia viime hetkiä. Sana “fury”, raivo, on maalattu kovia kokeneen tankin piippuun. Panssarivaunu kuuluu kersantti Don “Wardaddy” Collierin (Brad Pitt) johtamalle iskuryhmälle, joka on matkalla natsi-Saksan sydämeen.

Wardaddy, Piplia (Shia LeBeouf), Gordo (Michael Peña) ja Grady (Jon Bernthal) vetävät henkeä ennen seuraavaa koitosta, kun heidän joukkoonsa liittyy kokematon nuorukainen Norman (Logan Lerman). Tulokkaalla ei ole taistelukokemusta saati intoa hankkia sitä. 

Fury on tiivistunnelmainen kuvaus viidestä miehestä, jotka yrittävät säilyttää mielenterveytensä rippeet mahdottomissa olosuhteissa. Läppä lentää ja hurtti huumori kukkii raunioiden, veren ja suolenpätkien loputtomassa kaaoksessa.

Ayerin elokuva ei varsinaisesti kerro sodasta mitään uutta. Päinvastoin, se muistuttaa paljolti lajityyppinsä aikaisempia aikaansaannoksia, erityisesti Steven Spielbergin eeposta Pelastakaa sotamies Ryan (Saving Private Ryan, 1998).

Genren tunteville hahmogalleria on myös pääpiirteiltään tuttu. Karaistuneiden jermujen kielenkäyttö on karkeaa ja teot arveluttavia, mutta parkkiintuneimmankin nahan alla sykkii kultainen sydän.    

Tuttuus ei silti estä katsojaa huomaamasta Ayerin elokuvan ansioita. Sodan suvantovaiheissa Fury on parhaimmillaan, sillä juuri näissä kohtauksissa tarinan pasifistinen sanoma väkevöityy ja henkilöihin löytyy karrikointia kunnianhimoisempaa kompleksisuutta.

Hienoimpina hetkinään Fury malttaa keskittyä ohikiitäviin vaikutelmiin ja kohtaamisiin. Inhimillisyys ja raakuus kisaavat sotilaiden sieluista vähäeleisen tehokkaasti. Kohtaus, jossa miehet aterioivat kahden saksalaisnaisen luona, on sen sijaan jo yliampuva ja falski.

Fury on luonnollisesti myös mitä raivokkain action-elokuva, joskin itse toimintakohtaukset tuntuvat korostetun videopelimäisiltä. Panssarivaunutaistelut ovat yhtä aikaa sekä kirurgisen laskelmoituja että ahtaan klaustrofobisia jaksoja, joissa testosteroni saavuttaa lakipisteensä.