Funpark nosti laitteen pituusrajaa onnettomuuden vuoksi

Sisähuvipuisto Funpark on nostanut lasten vuoristoradan pituusrajaa sen jälkeen, kun lapsi putosi lauantaina laitteesta. Alle 120-senttiset lapset pääsevät Herra Lohikäärme -vuoristorataan nyt vain vanhemman seurassa.

Hoplopin toimitusjohtajan Tomi Pulkin mukaan laite oli ollut normaalisti ajossa ja pysähtymässä laiturialueelle, kun kolmivuotias tyttö kiemurteli itsensä turvakaaren välistä pois laitteesta ja putosi noin metrin.

Lapsi ei Pulkin mukaan loukannut itseään.

– Ei hänelle käynyt mitenkään. Hän jatkoi huvittelua useamman tunnin tämän jälkeen, Pulkki kertoo.

Laite on nyt normaalisti toiminnassa, koska siinä tai sen turvakaarissa ei ole teknistä vikaa.

– Tässä on kyseessä laite, jossa turvakaaret eivät ole sen vuoksi, että siinä olisi g-voimia tai vauhtia niin paljon että turvakaaria tarvittaisiin. Turvakaarien tehtävä on estää lapsia nousemasta seisomaan ajon aikana.Niitä ei voi niin kireälle säätää, ettei kovalla yrittämisellä olisi mahdollista tällaista tehdä, Pulkki selittää.

Pulkki uskoo, että pituusrajan, ja sen myötä ikärajan nostolla pystytään estämään vastaavat tapaukset jatkossa.

Aiemmin tänä kesänä Särkänniemessä vieraillut perheenäiti kertoi pitäneensä lapsestaan kiinni, jotta tämä ei putoaisi Viikinki-laivasta. Särkänniemen toimitusjohtajan mukaan putoaminen huvipuiston laitteista ei ole mahdollista.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat