Fukushiman alueen vihanneksissa korkeita säteilypitoisuuksia

Japanin terveysministeriön mukaan Fukushiman alueella on todettu normaalia korkeampia säteilypitoisuuksia vihanneksissa.

Uutistoimisto Kyodon mukaan turvalliset rajat ylittäviä pitoisuuksia on havaittu 11 eri vihanneslajissa, kuten parsakaalissa, pinaatissa, kaalissa ja kukkakaalissa.

Japanin pääministeri Naoto Kan kehottaa kansalaisia olemaan syömättä Fukushiman alueella kasvatettuja lehtivihanneksia.

Pääministeri on myös kieltänyt joidenkin kasvisten, kuten parsakaalin, viennin Fukushiman alueelta sekä persiljan ja maidon viennin viereisestä Ibarakin prefektuurista.

Yhdysvallat on ilmoittanut, että se lopettaa joidenkin ruokatuotteiden tuonnin neljästä maakunnasta, jotka ovat Japanin vaurioituneiden ydinvoimaloiden läheisyydessä. Kieltolistalla on muun muassa maitotuotteita, vihanneksia ja hedelmiä.

Paine nousee ykkösreaktorissa

Turvallisuusviranomaisten mukaan paine Fukushiman ydinvoimalan ykkösreaktorissa nousee.

Paine on kohonnut normaaliarvojen yläpuolelle, mutta ei aiheuta välitöntä vaaraa.

Vahingot jopa yli 200 miljardia euroa

Sanomalehti Nikkein mukaan Japanin hallitus arvioi, että maata runnelleen maanjäristyksen vahingot nousevat 15-25 biljoonaan jeniin eli 126-216 miljardiin euroon.

Vahinkoarvio kattaa tuhoutuneet tiet, kodit, tehtaat ja muun infrastruktuurin, mutta ei esimerkiksi sähkökatkojen ja ydinvoimalaongelmien aiheuttamia taloudellisia menetyksiä.

Vuonna 1995 tapahtuneen Koben maanjäristyksen vahingot olivat 10 biljoonaa jeniä.

(MTV3 - Reuters - AFP - STT)

Katso Kansainvälisen ydinenergiajärjestön IAEA:n Graham Andrewn kommentit:

Lue myös:

    Uusimmat