FT: Pakotteet pelottavat - venäläinen raha virtaa pois lännestä

Venäläiset yhtiöt ja pankit vetävät jo miljardejaan pois länsipankeista, kertoo Financial Times. Moskovalaisten pankkiirien mukaan taustalla on pelko länsimaiden tulevista talouspakotteista ja varojen jäädyttämisestä.

Venäjän liike-elämä pelkää, että pakotteet tulevat voimaan jo maanantaina heti huomisen Krimin kansanäänestyksen jälkeen.

Esimerkiksi osittain valtion omistamat jättipankit Sberbank ja VTB sekä energiayhtiö Lukoil ovat vetäneet rahojaan pois lännestä.

– Sanktioita ei tarvita aiheuttamaan taloudellista kaaosta, pelkkä niiden uhka riittää, sanoo Trusted Sources -tutkimusyhtiön johtaja Christopher Granville FT:ssa.

Venäjä on lehden mukaan aiempaa haavoittuvampi lännen sanktioille, koska sen pankit ovat entistä kytkeytyneempiä läntiseen järjestelmään.

Financial Timesin jutusta uutisoi Suomessa Taloussanomat.  

Lue myös:

    Uusimmat