Finnjet-lautan ex-kapteeni haikeana: Se oli oma beibi

Yksi merkittävä pala suomalaista merenkulun historiaa on saamassa pian loppunsa. Reilut kolmekymmentä vuotta vanha Finnjet- matkustaja-autolautta, viimeiseltä nimeltään Kingdom, odottaa nimittäin purkuansa intialaisessa romuttamossa.

Kuvat ruostuneesta Finnjetistä vetävät aluksen ensimmäisen kapteenin Carl Svinbergin hiljaiseksi.

- Kyllähän se toki vetää mielen vähän matalaksi, kun 20 vuotta on ollut työpaikka siellä, pohtii Svinberg.

Sviberg on seurannut Finnjetin elämänkaarta suunnittelupöydältä lähtien.

- Se lähti ihan kölistä maston toppiin, olin mukana kaikissa vaiheissa katsomassa, kuinka lautta syntyi. Sehän oli oma beibi.

Useista pelastusyrityksistä huolimatta nyt lasketaan enää päivissä, milloin intialaiset purkajat aloittavat urakkansa.

Eläkkeelle jääneen kapteenin mielestä lautta on liian hyvässä kunnossa tähän.

- Olisi ollut hyvä merkkipaalu kyllä Suomen merenkulkuhistoriaan, jos lautta olisi päättynyt tänne Suomeen, Svinberg pohtii.

Nyt nämä haaveet on kuitenkin haudattava ja Finnjetin matka päättyy lopulta intialaisen Alangin romuttamon kupeessa laivojen purkuosia myyvälle markkinapaikalle.

Finnjetiä romuttaa Länsi-Intiassa paikallinen purkuyhtiö Rishi Ship Breakers. Laivan myi purkuyhtiölle keväällä sen liberialaisomistaja.

Lue myös:

    Uusimmat