Finnairin työkiistaa sovitellaan kiivaasti - lakkotoimet saattavat laajentua

Finnairin tekniikan lakkoon etsitään ratkaisua aamupäivällä alkaneissa neuvotteluissa. Ilmailualan unionin (IAU) puheenjohtaja Juhani Haapasaari uskoo, että kiistan molemmat osapuolet haluavat löytää ratkaisun pikaisesti.

– Itse korostan sitä, että tämä päivä tulee käyttää neuvotteluihin. Ulos ei pitäisi tulla, ennen kuin neuvottelutulos on syntynyt.

Jos kiista pitkittyy, lakkotoimia saatetaan IAU:n mukaan laajentaa.

– Molemmilla puolilla tiedetään, mihin tilanne voi pahimmillaan johtaa silloin, kun asiasta tulee periaatteellinen kysymys.

Ilmailualan unionin jäsenet työskentelevät tekniikan lisäksi asiakas- ja matkatavarapalveluissa, lennonvarmistukseen liittyvissä toiminnoissa, catering -palveluissa, rahdissa sekä turvatarkastuksessa.

Riidassa on kyse työnantajan osuudesta irtisanottavien työntekijöiden työllistymistä edistäviin toimiin.

Puoleenpäivään mennessä Finnair oli ilmoittanut kaikkiaan seitsemän lennon peruuntumisesta loppupäivän aikana. Lentoja on peruttu muun muassa Helsingistä Tukholmaan, Torontoon ja Ouluun sekä takaisin. Aamupäivän aikana peruttiin kaksi lentoa.

Finnairin mukaan yksittäisiä lentoja saatetaan vielä joutua perumaan ja myöhästymiset ovat mahdollisia.

Aamulla Helsinki-Vantaan lentokentällä lakko ei pahemmin näkynyt matkustajille. Lakon piirissä ovat huoltotoimet, joita Finnairin lentoliikenne tarvitsee Helsinki-Vantaan kentällä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat