Finnairin lentokoneen tuulilasi alkoi säröillä 2,5 tunnin lentoajan jälkeen – Hongkongiin matkannut joutui palaamaan Helsinkiin

Finnair edellyttää matkustamohenkilökunnalta hillittyä ulkoasua 0:25
Video: Finnair toivoo, että matkustamohenkilökunta pukeutuu hillitysti ja siististi.

Finnairin lennolla AY101 Helsingistä Hongkongiin alkoi noin 2,5 tunnin lentoajan jälkeen lentokoneen tuulilasin toinen puoli säröytyä ulkopinnasta. Lento joutui kääntymään takaisin ja palaamaan Helsinki-Vantaalle.

Flightradarin mukaan Airbus A350-941 -kone laskeutui lähtöasemalle hieman iltayhdentoista jälkeen.

–  Tällaisessa tilanteessa palataan Helsinkiin, koska säröily vaikuttaa näkyvyyteen ohjaamossa. Tuulilasi menee vaihtoon ja matkustajat pääsevät huomenna aamupäivällä matkaan, kertoi Finnairin mediasuhteiden johtaja Päivyt Tallqvist myöhään perjantaina.

–  Valitettavan pitkä viivästys tästä heille nyt tulee, mutta tämä on se toimintamalli tällaisessa tilanteessa.

Ei suoraa vaaraa matkustajille

Uuden lennon on arvioitu lähtevän aamupäivällä yhdentoista aikaan.

–  Tällaisessa tilanteessa pyritään yövyttämään matkustajat, osa tietenkin on Helsingistä lähtöisin ja saattavat mennä kotiin, mutta toki pyritään yövyttämään tällaisessa tilanteessa, Tallqvist kertoo.

Suoraa vaaraa ei matkustajille tai lentohenkilökunnalle tilanne tuottanut.

–  Tuulilaseja välillä säröytyy ja silloin niihin on ihan selkeät toimintamallit, miten toimitaan. Ihan normaalisti sieltä ollaan Helsinkiin lennetty, Tallqvist kertoo.

Tapahtuneesta kertoi aiemmin muun muassa Ilta-Sanomat.

Lue myös:

    Uusimmat