Finnair maalaa Marimekko-kopion piiloon

Lentoyhtiö Finnair kertoo maalaavansa kopioksi paljastuneen Marimekko-kuvion piiloon matkustajakoneensa kyljistä.

Finnairin yksi matkustajakone on lentänyt Marimekon Metsänväki-kuosiin maalattuna vasta muutaman viikon. Marimekko ja Finnair ovat tehneet yhteistyötä, jonka merkeissä Finnairin koneissa on käytetty muun muassa Marimekon astioita.

Kun paljastui, että Metsänväki-kuosi on kopio, päätti Finnair maalata kuvion piiloon. Maalaamisen kustannuksista neuvotellaan.

- Kone maalataan. Aikataulu on sen sijaan vielä auki, koska meidän on sovitettava se yhtiön lentoaikatauluihin niin, että meidän asiakkaille koituu siitä mahdollisimman vähän haittaa. Myös kustannusten jaosta neuvotellaan Marimekon kanssa, kertoo Finnairin viestintäjohtaja Arja Suominen.

Hankkeen kustannukset vielä arvoitus

- Yleensä koneiden maalaus on tehty huoltojen yhteydessä, jolloin kone on seisokissa. Nyt kone vain maalataan, ja se todennäköisesti lisää kustannuksia, arvioi Suominen.

Vaikka kopiointikohu on ollut kiusallinen tapaus molemmille yhtiöille, ei se vaikuta yhteistyöhön vastaisuudessa.

- Yhteistyö jatkuu normaalisti, vakuuttaa Finnairin viestintäjohtaja Arja Suominen.

Marimekko-kuvion maalaamisesta piiloon kertoi ensimmäisenä Yle.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat