Britannia 2008. Ohjaus & tuotanto: Madonna. Käsikirjoitus: Madonna & Dan Cadan. Kuvaus: Tim Maurice-Jones. Pääosissa: Eugene Hutz, Holly Weston, Vicky McClure, Richard E. Grant. Kesto: 85 min.
Poptähti Madonna ja elokuvat ovat tähän mennessä olleet aivan käsittämättömän kehno kombinaatio. Oikeastaan vain 80-luvun Missä olet Susan? -komediaa lukuun ottamatta tähden kaikki roolityöt ja sen myötä myös elokuvat ovat osoittautuneet kerrassaan kammottaviksi tekeleiksi.
Tästä taustasta katsottuna on vain ymmärrettävää, jos superstaran ensimmäiseen omaan ohjaustyöhön suhtaudutaan epäluuloisesti, jopa pahaenteisesti. Näin ovat tehneet ainakin ne elokuvakriitikot, jotka ovat ennättäneet tutustua Filth and Wisdomiin (2008) ennen sen Suomen ensi-iltaa. Täkäläisille Madonna-faneille on kuitenkin tiedossa ainakin puolipositiivisia uutisia: "Saasta ja viisaus" ei ole ollenkaan niin huono teos, millaisena se on ennakkoarvioissa haluttu esittää.
Eipä silti, ei Filth and Wisdomia voi minään mestariteoksenakaan pitää. Kyseessä on pieni, paikoin sympaattinen ja tahattomankin naiivi harjoitelma, joka parhaimmillaan tapailee warholilaisen kerronnan intiimejä, amatöörimäisiä sävyjä. Myös tarinan päähenkilöiden välittömässä läsnäolossa on aavistus samaa factorymaista charmia.
Itse elokuva on simppeli tarina kolmesta omaperäisestä ajelehtijasta ja kämppiksestä, A.K:sta (Eugene Hutz), Hollysta (Holly Weston) ja Juliettesta (Vicky McClure). Mursuviiksinen, venäläissyntyinen A.K. on estoton performance-rokkari. S/M-leikeillä itsensä elättävää elämän taiteilijaa tulkitseva Eugene Hutz on myös oikeasti leffassa esiintyvän Gogol Bordello -bändin vokalisti. Holly on pennitön balettitanssija, joka ryhtyy strippaamaan muhkeiden tippien toivossa. Farmaseuttina työskentelevä Juliette (True Blue -kauden Madonnaa ulkoisesti muistuttava McClure) puolestaan pöllii reseptilääkkeitä työnantajansa, intialaisen Sardeepin apteekista.
Kaikkia kolmea yhdistää halu toteuttaa itseään aivan toisella tavalla kuin mihin todellisuus tuntuu tarjoavan mahdollisuuksia. Jonkinlaisesta onnettomasta huoraamisesta on siis kyse heidän kaikkien kohdalla. Tausta- ja paikallisväriä lontoolaistarinaan lataavat kolmikon itsetutkiskeluun oleellisesti sotkeutuvat seksuaalifetissit kaikenkarvaisine lieveilmiöineen.
