Helsinki on lähellä saada vapaaottelun UFC-tapahtuman, kertoo suomalainen FightSport.
Vantaalla oli tarkoitus järjestää syyskuussa Cage 27 -vapaaottelutapahtuma, joka kuitenkin peruttiin yllättäen. FightSportin mukaan tapahtuman järjestäjät eivät halua ottaa riskiä järjestämällä otteluiltaa alle kuukausi ennen Ultimate Fightin Championshipin mahdollista Suomi-debyyttiä.
Lokakuussa järjestettävä UFC-tapahtuma oli alunperin tarkoitus järjestää Tukholmassa, mutta maan suurimman tähden, Alexander Gustafssonin, poissaolo on laskenut ruotsalaisten mielenkiintoa.
FightSportin tietojen mukaan suomalaisjärjestäjien neuvottelut UFC:n kanssa ovat edenneet konkreettiselle tasolle, mutta lopullisia päätöksiä ei ole tehty.
Pohjoismaista vain Ruotsi on aiemmin saanut UFC-tapahtuman järjestettäväkseen. Yhteensä kolme suomalaista on päässyt ottelemaan UFC:ssä: Tony Halme, Anton Kuivanen ja Tom Niinimäki, joista viimeisellä on yhä kaksi ottelua sopimustaan jäljellä.