Ferrarille musertava isku vuoden 1995 kotikisassa – lentävä kamera aloitti kaksoisvoiton luhistumisen

Koko 1990-luvun alun alamaissa olleen Ferrarin paluu formula ykkösten kaksoisvoittajaksi kotikisassa Monzassa oli vielä vuonna 1995 kaukainen haave, mutta tilanteen osuttua yllättäen eteen pettymys kahden kärkiauton keskeytyksestä tuntui italialaisyleisöstä kaksin verroin raskaammalta.

MAINOS

F1-kausi C Morella

Kaikki F1-kauden ajojaksot suorina C Morella.

Tilaa C More tästä ja varmista paikkasi F1-eturivissä!

Ferrari oli palannut edellisellä kaudella neljän vuoden tauon jälkeen kisavoittojen tielle Gerhard Bergerin ajettua ykköseksi Saksan GP:ssä. Jean Alesi toi kaudella 1995 seuraavan voiton Kanadasta, minkä lisäksi punaiset alkoivat olla taas pitkästä aikaa säännöllinen näky palkintopallilla.

Vuoden 1995 Monzan osakilpailussa kaikki tähdet näyttivät olevan kohdillaan, kun ruuduista kolme ja viisi startanneet Ferrarit nousivat kaksoisjohtoon kilpakumppanien epäonnisten sattumien seurauksena.

Ensin paalupaikkamies David Coulthard töpeksi mahdollisuutensa uran ensimmäiseen voittoon ajettuaan Williamsin kärkipaikalta ulos 13 kierroksen jälkeen. Coulthard oli käynyt ensimmäisen kerran ulkona radalta jo järjestäytymiskierroksella, mutta pystyi osallistumaan uusintastartin ansiosta kisaan Damon Hillin asetuksiin säädetyllä vara-autolla.

Coulthardin jälkimmäisen spinnauksen jälkeen Gerhard Berger huudatti kotiyleisöä nostamalla Ferrarin ykköseksi. Hän alkoi tehdä jo pientä eroa takaa tulleisiin Benettonin Michael Schumacheriin ja Williamsin Hilliin, jotka kävivät tuossa vaiheessa kautta jo keskinäistä taisteluaan maailmanmestaruudesta.

Toinen, Jean Alesin ohjaama Ferrari oli vielä tässä vaiheessa kisaa neljäntenä, mutta kierroksella 24 tapahtui odottamaton käänne: Schumacher ja Hill ohittivat shikaaniin tullessa kierroksella Taki Inouen autoa, minkä seurauksena Hill osui Benettonin perään ja pukkasi molemmat soralle. Autot jäivät kiinni ja MM-taisteluparin kisa oli ohi. Schumacher nousi autostaan ensimmäisenä ja paineli raivoissaan ripittämään autossaan istunutta Hillia.

Jos tifosit olivat ehtineet istua aloilleen välissä, viimeisetkin nousivat penkeistään tuulettamaan yllättävää kaksoisjohtoa. Berger ajoi kisan nopeimman kierroksen ja suuntasi välittömästi varikolle renkaidenvaihtoon, mutta hidas pysähdys pudotti hänet kuudenneksi ja nosti Alesin kärkipaikalle. Ranskalainen onnistui pitämään kärkipaikan vielä oman stoppinsa jälkeen, vaikka joutui välissä muiden hidastamaksi.

Kierroksella 32 kaikki lähti kuitenkin vierimään Ferrarin kannalta väärään suuntaan yllättävällä tavalla. Alesin autoon kiinnitetty on-board-kamera lähti irti ja osui suoraan Bergerin vasemman etupyörän ripustuksiin aiheuttaen itävaltalaisen keskeytyksen.

Kisaa oli jäljellä vielä yli 20 kierrosta, mutta Alesilla oli tukeva kahdeksan sekunnin johto toiseksi nousseeseen Benetton-kuski Johnny Herbertiin. Sitten Ferrarin päivä musteni lopullisesti. Vain yhdeksän kierrosta ennen loppua auton oikeasta takapyörästä alkoi nousta savua. Alesi kurvasi pari kierrosta myöhemmin varikolle ja joutui keskeyttämään. Ferrarin pyörälaakeri oli pettänyt, ja Alesi itse lohduttomasti tallipäällikkö Jean Todtin olkapäätä vasten.

Tapahtumat nostivat palkintopallille epätodennäköisen kolmikon. Herbert oli toista kertaa urallaan ykkönen heinäkuussa Silverstonessa tulleen avausvoittonsa jälkeen. Mika Häkkinen ajoi kauden ensimmäisen palkintosijansa sijoittumalla toiseksi ja Sauberilla toista F1-kauttaan ajanut Heinz-Harald Frentzen kolmanneksi ottaen uransa ensimmäisen korokepaikan.

– Näin Jeanin edellä edelläni ja sitten Lesmo-mutkan jälkeen huomasin, että hänen autostaan alkoi nousta savua. Sitten hän alkoi hidastaa, joten tajusin siinä kohtaa, että tulen ottamaan kärkipaikan haltuuni, Herbert sanoi lehdistötilaisuudessa.

– Taktiikkamme myöhäisestä varikkokäynnistä onnistui myös täydellisesti. Tämä on ollut minulle upea päivä, ja kaikki meni nappiin.  Minulla oli jopa samat alushousut jalassa kuin Silvestonessa, hän veisteli.

Monzan katastrofin jälkeen Ferrari sai odottaa seuraavaa kaksoisvoittoaan vielä kolme vuotta, kunnes Michael Schumacher ja Eddie Irvine ajoivat ruutulipulle ensimmäisinä Ranskan GP:ssä 1998.

Lue myös:

    Uusimmat