Fatah: Hamas yllyttää palestiinalaisia sisällissotaan

Fatah-puolue ja äärijärjestö Hamas ovat kritisoineet toisiaan kiihtyvään tahtiin kahden viime päivän aikana.

Palestiinalaisten ryhmittymien välit ovat kiristyneet entisestään, ja Hamasin ja Fatahin keskinäinen sanasota on laajentunut ryhmien kannattajien yhteenotoiksi.

Fatahin ja Hamasin tukijat ottivat yhteen Gazan kaupungissa. Vastakkain olivat Fatahin tukisijana pidetyn Al-Azharin yliopiston opiskelijat ja Islamilaisen yliopiston opiskelijat. Ainakin parikymmentä ihmistä loukkaantui yhteenotoissa, joka alkoi kivien heittelyllä, mutta laajeni tulitukseksi käsiaseilla.

Fatah-liike, johon maltillinen presidentti Mahmud Abbas kuuluu, syytti tänään Hamas-hallitusta palestiinalaisten yllyttämisestä sisällissotaan. Fatahin lausunnossa sanottiin myös Hamasin johtajaa Khaled Meshaalia "hysteeriseksi".

Meshaal antoi eilen ymmärtää presidentti Abbasin kuuluvan salaliittoon, jonka tavoitteena on Hamasin syrjäyttäminen hallitusvastuusta. Tämä oli puolestaan vastaus sille, että Abbas kieltäytyi eilen vahvistamasta hallituksen päätöstä nimittää Jamal Abu Samhadana korkeaan asemaan sisäministeriöön ja perustaa uusi poliisijoukko. Samhadana on kärkisijoilla Israelin etsintäkuulutuslistalla.

Abbas ja Hamas-hallitus ovat olleet eri linjoilla siitä pitäen, kun Hamas muodosti hallituksen voitettuaan palestiinalaisten parlamenttivaalit tammikuussa.

EU kehottaa Hamasia jatkamaan rauhanneuvotteluita

EU-komission puheenjohtaja Jose Manuel Barroso on puolestaan kehottanut Hamasin johtamaa palestiinalaishallintoa osoittamaan halukkuutensa palata rauhanneuvotteluihin Israelin kanssa. Sitä ennen EU ei voi Barroson mukaan jatkaa palestiinalaisten tukemista.

EU samoin kuin Yhdysvallat on lopettanut suoran avun palestiinalaishallinnolle, koska ne pitävät Hamasia terroristijärjestönä.

Presidentti Abbas haluaa edellisten Fatah-hallitusten tavoin rauhanneuvotteluja Israelin kanssa. Hamas ei tunnusta Israelin olemassaolon oikeutta eikä edellisten hallitusten sopimuksia Israelin kanssa.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat