Facebook perui suunnitelmansa: ei esittele vielä älykaiuttimia

Facebook on päättänyt viivästyttää loppuvuodelle povattujen älykaiuttimiensa julkaisua, kertoo uutistoimisto Bloomberg. Syynä on viime aikoina palstatilaa vallannut tietovuotoskandaali.

Facebookin oli määrä julkistaa kotikäyttöön tarkoitetut, näytölliset älykaiuttimensa F8-tapahtumassa toukokuussa. Alun alkaen ilmeisesti syksyllä myyntiin suunniteltuja kaiuttimia ei kuitenkaan esitellä vielä, sillä yhtiön nimettömänä pysyttelevien lähteiden mukaan nyt olisi huono aika julkistaa kaiutin, joka pääsisi mahdollisesti kuuntelemaan perheen intiimejäkin keskusteluja.

Älykaiuttimia voidaan silti odottaa julkistettaviksi vielä tämän vuoden puolella, tietää Bloombergin lähde kertoa. Facebookin uusimman kuluttajille suunnatun laitteen avulla on tarkoitus kilpailla esimerkiksi Amazonin Echon ja muiden virtuaaliassistantin sisältävien kaiuttimien kanssa. Lisäksi Facebookin ratkaisu sisältää huhujen mukaan suurehkon näytön, jolla videokeskustelutkin onnistuisivat tuttujen kanssa.

Facebookin päätökseen viivästyttää kaiuttimia vaikutti mitä luultavimmin testiryhmästä kantautunut huoli kaiuttimien keräämistä tiedoista. Sosiaalisen median jättiyhtiö on viime aikoina ryvettynyt skandaalissa, jossa sen keräämiä tietoja päätyi hämärästi esimerkiksi poliittisesta markkinoinnista tunnetun Cambridge Analytican käsiin.

Kriisin ratkaisemiseksi Facebookin perustajajäsen Mark Zuckerberg on valmis todistamaan oikeudessa Cambridge Analyticaa vastaan, minkä onkin määrä tapahtua seuraavien viikkojen kuluessa, Bloomberg kertoo. Yhtiön älykaiuttimia saadaan kuitenkin vielä odotella jonkin aikaa.

Lue myös:

    Uusimmat