Suomalaiset pääsevät ihastelemaan formula 1-veneitä ensi kesänä, kun Helsingissä järjestetään kesäkuun puolivälissä veneluokan MM-osakilpailu. Formula ykkösten MM-sarja on maailman arvostetuin venekilpailu.
Helsingin osakilpailu järjestetään 15.-16. kesäkuuta pääkaupungin ytimessä. Kilpailupaikkana on Sompasaaren satama-altaan, Pohjoisrannan ja Tervasaaren välinen alue keskellä pääkaupunkia.
-Tavoitteena on ollut tuoda kilpailu kaikkien halukkaiden nähtäville kaupungin keskustaan. Vertailussa MM-sarjan muihin kilpailuihin Helsingin rata on niin kilpailijan kuin katsojankin kannalta paras, Helsingin osakilpailun pääjärjestäjä Pertti Leppälä kehui.
Suomessa on ajettu F1-veneiden MM-osakilpailu kerran aiemmin, Tampereella vuonna 1998. Helsingin kilpailun järjestäjät ovat pyrkineet ottamaan oppia Tampereen kokemuksista.
-Olemme luoneet koko perheen moottoriurheilutapahtuman, jossa on nähtävää myös silloin, kun kilpailut eivät ole käynnissä, Leppälä totesi.
Kilpailun lomaan järjestetään oheisohjelmaa, mm. musiikkiesityksiä ja lapsille "lapsiparkki", jossa vanhemmat voivat ohjata jälkikasvunsa valvojien hoiviin.
Helsingissä kilpailevista F1-kuljettajista nimekkäin on Italian Guido Cappellini, joka on voittanut maailmanmestaruuden kuusi kertaa. Cappellini puolustaa viime vuoden MM-titteliään.
Suomen kärkikuljettaja on viime vuonna MM-pisteissä yhdeksänneksi sijoittunut Sami Seliö.
Huhtikuun 28. päivänä Portugalin Portimaossa alkavaan MM-sarjaan kuuluu 11 osakilpailua. Helsingin kilpailu on järjestyksessä kauden kolmas MM-osakisa. F1-sarjassa päristellään yhdeksässä eri maassa ja neljässä maanosassa. F1-veneissä jyllää raaka voima, sillä 420-hevosvoimainen moottori kiihdyttää ajokin nollasta 100 kilometrin nopeuteen 2,5 sekunnissa. Kilpailun käännöksissä kuljettajaan kohdistuvat lähes F16-hävittäjäkoneen G-voimat.
(MTV3-STT)