F1-kopiointikohu paisuu – Mercedeksellä väitettyä suurempi rooli? Toto Wolffin niskaan epäilyksiä
F1:ssä koko alkuvuoden suurin puheenaihe on liittynyt niin sanottuun Pinkkiin Mercedekseen, eli Racing Pointin tämän kauden autoon. Tapaus on johtanut protestiaaltoon. Nyt koko kohusta tuli ilmi uusia, varsin messeviä väitteitä.
Racing Point nostatti kulmakarvoja jo alkuvuoden talvitesteissä, kun sen tämän kauden menopeli muistutti lähes täysin Mercedeksen viime vuoden mestaruusautoa.
Kierrokset kasvoivat, kun Racing Pointin kuljettajat taistelivat aivan kärkiryhmän sijoituksista.
Toinen F1-talli Renault teki protestin Racing Pointista jo Itävallan toisen kilpailun jälkeen. Protesti koski Racing Pointin jarrujen jäähdytysputkia, jotka se oli ostanut Mercedekseltä.
Kansainvälinen autoliitto FIA tuomitsi ne laittomaksi ja jakoi tallille 400 000 euron sakot. Tämän lisäksi Racing Pointilta vietiin 15 valmistajien MM-pistettä.
Racing Point on kuitenkin jatkanut kopioauto ajamista – ihan niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Tämä johti siihen, että Ferrari ja Renault tekivät asiasta uudet protestit.
Racing Point on aiemmin myöntänyt, että se kopioi Mercedeksen viimevuotisen auton ”valokuvien perusteella”.
Entisen F1-tallipäällikön Colin Kollesin mukaan väitteet ovat potaskaa.
– Ei autoa voi kopioida kuvien perusteella, Kolles sanoi saksalaiselle Sport1-kanavalle.
– Kyse ei ole pelkästään jarrujen jäähdytysputkista. Kyse on koko auton konseptista. He eivät rakentaneet sitä kuvista.
Kollesin mukaan Mercedeksellä on väitettyä suurempi rooli koko kopiointiskandaalissa.
– Olen kuullut, että he (Racing Point) eivät saaneet pelkästään osia, vaan heille annettiin dataa ja kokonainen tuulitunnelimalli, joka on 60 prosenttia auton todellisesta koosta. Sen avulla Racing Point skannasi pohjan ja rakensi siitä autonsa. Ei konsepti olisi toiminut millään muulla tavalla.
Tällä Kolles viittaa siihen, että Racing Point olisi saanut Mercedekseltä paljon enemmän materiaalia mitä aiemmin on kerrottu.
Kolles kääntää epäilyt ja syytökset Mercedeksen tallipäällikön Toto Wolffin suuntaan. Kolles nostaa esille sen, miten tiiviisti Wolff ja Racing Pointin omistaja Lawrence Stroll ovat olleet yhteyksissä.
Strollin omistama Racing Point muuttuu ensi kaudeksi Aston Martiniksi. Wolff puolestaan omistaa Aston Martinin osakkeita.
– Jos olisin Mercedeksen johtoportaassa, kysyisin, että miksi Mercedeksen tallipäällikkö on aina lomalla Strollin veneellä tai tämän huvilalla.
– Taustalla on ollut monia muitakin juttuja, jotka näyttävät epäilyttäviltä, Kolles totesi.
52-vuotias Kolles toimi 2000-luvulla ja 2010-luvun alussa muun muassa Hispania-tiimin tallipäällikkönä. Sport1-kanavan haastattelussa Kolles viittasi useaan otteeseen siihen, että hänellä on yhä vahvoja kontakteja F1-varikolla.
Mercedeksen tallipäällikkö Wolff otti tapaukseen kantaa Espanjan GP -viikonlopun yhteydessä. Wolff kiisti väitteet, joiden mukaan Racing Point olisi saanut käyttöönsä muutakin materiaalia kuin pelkästään kuvia.
– Muut väitteet ovat aivan puppua. Aion puolustaa yritystämme, jos joku kyseenalaistaa sen, Wolff totesi.
Uusimmat
-
09:19
Edmonton tasoitti otteluvoitot NHL:n tulisessa paikallistaistossa – tämä päätöserän alivoimamaali petasi ratkaisun
-
09:12
Suomalainen huippumaalivahti teki NHL-jatkosopimuksen – roima palkanalennus
-
09:12
Forbes: Ukraina suunnittelee tuhoavansa Putinille ja Venäjälle korvaamattoman sillan – esittää yhden vaihtoehdon, jolla lähes mahdoton urakka voisi onnistua
-
08:54
Britannia: Venäjää uhkaa pula miehittämättömistä lennokeista – MTV seuraa sotaa
-
08:48
Jari-Matti Latvala teki väkevän huomion MM-rallin rengasfarssista: "Täytyy ymmärtää tilanne"
-
08:31
Venäjällä kaksi syytä paisutella Azovstalin terästehtaalta antautuneiden ukrainalaissotilaiden määrää – väittää lukeman olevan lähes 2500
-
08:29
Idan pienen tyttären tasapaino-ongelmien syyksi paljastui pahanlaatuinen kasvain: "Koko maailma romahti siinä vaiheessa"
-
08:01
Näin seuraat vihreiden puoluekokousta – MTV Uutiset Live lähettää tärkeimmät hetket suorana
-
08:01
Prinsessa Dianan kuuluisalle tiaralle erityishuomiota – osa kuningattaren juhlavuotta
-
08:00
Sami Kapaselta erikoinen huomio jääkiekon MM-kisoissa – "Uskoisin, että pelaajat tykkäävät tästä"
-
07:56
Venäjän kaasutoimitukset Suomeen katkenneet – energiajätti vaati maksamaan kaasusta ruplissa
-
07:44
Alankomaiden pääministeri kuvailee älypuhelimen käyttöä helvetiksi – tarrautuminen vanhaan Nokian matkapuhelimeen johti kriisiin
-
07:37
Leijonapelaajien ottelun jälkeinen toiminta ihastutti – "Tätä suloisempaa on vaikea löytää"
-
07:31
Yt-neuvottelut ja satojen tuhansien eurojen menetys – venäläiskaasun katkeaminen sulkee leipomon Kangasalla kuukaudeksi: "Meillä on kaksi kriisiä sylissä"
-
07:30
Millaista on vetää NHL-huipputähden Miro Heiskasen vierellä? Tuore SM-kultamitalisti pääsi huimaan paikkaan
-
07:26
Koronarajoitusten päättyminen ei tuo kaikkien aikojen rakkauden kesää
-
07:15
Tutkimus paljastaa, tarvitseeko ihminen kestävyysurheilua laihtuakseen
-
07:05
Riina Mäkisen seurassa ollut mies paljastaa MTV:lle katoamisyön tapahtumat kokonaisuudessaan: "Minä annoin hänen mennä"
-
06:55
Leijonat-kapteeni Valtteri Filppula sai yleisön pauloihinsa – harvinainen suoritus valloitti: "Ei tule hirveästi harjoiteltua noita"
-
06:39
Antti Raanta ja Sebastian Aho loistivat jälleen – suomalaistähden temppu sytytti jäähyaitiossa
-
Lataa lisää
