Ex-Supo-päällikkö arkistoi Stasi-listan aikoinaan kassakaappiin

Entinen Supon päällikkö sanoo panneensa vuonna 1990 suomalaisten nimiä sisältävän Stasi-listan kassakaappiin. Lista on luultavasti vielä tänäkin päivänä Supon kassakaapissa, arvelee entinen päällikkö.

Suojelupoliisin entinen päällikkö Seppo Tiitinen sanoo siirtäneensä suomalaisiin liittyvän Stasi-listan arkistoon vuosia sitten.

Eduskunnan pääsihteerinä nykyisin toimivan Tiitisen mukaan lista sisälsi nimilistan niistä suomalaisista, joilla oli ollut lähteen mukaan yhteys DDR:n Stasiin.

Suojelupoliisin päällikkönä vuonna 1990 toiminut Tiitinen sanoo, että hän oli tutustunut suomalaisten Stasi-kytköksiä sisältävään nimilistaan presidentti Mauno Koiviston kanssa. He olivat yhdessä päättäneet, että "ei tunkio pöyhimällä parane", jonka jälkeen Tiitinen oli siirtänyt listan Supon päällikön kassakaappiin. Hän kertoo asiasta Helsingin Sanomissa.

Tiitinen arveli, että lista on luultavasti vielä tänäkin päivänä Supon kassakaapissa.

-Kulloisenakin ajankohtana on aina arvioitava tutkintaresurssit. Asioita on priorisoitava, Tiitinen sanoi yhdeksi perusteluksi paperin arkistoimiselle ilman toimenpiteitä.

Tiitinen totesi, että "lista tuli lännestä", mutta entinen poliisipäällikkö ei muista, tuliko se Yhdysvalloista vai Saksan tiedustelupalvelulta. Tiitinen ei myöskään muista listalla olleiden nimiä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat