Mainos

Ex-Salkkaritähti Venla Saartamo sai poikavauvan

Salatuista elämistä poistumisen jälkeen Venla Saartamo on ehtinyt perustamaan perheen.

Tällä hetkellä entinen näyttelijä Venla Saartamo on äitiyslomalla, sillä hän sai viime vuoden puolella poikavauvan costaricalaisen miehensä kanssa. Lapsi on pariskunnalle toinen, sillä heillä on ennestään kaksivuotias Jose-poika.

Saartamo julkaisi ennen lapsensa syntymää ensimmäisen pitkäsoittonsa Northbound-yhtyeensä kanssa. Toistaiseksi musiikin tekeminen on jäissä.

– Voi kun menisi paremmin musiikkiurankin suhteen. Olen elänyt viime kuukaudet kuplassa lasten kanssa. En ole taiteilijaäiti, joka pystyy tekemään montaa asiaa kerralla. Etenkin, kun tämä toinen lapsi on vaatinut enemmän huomiota ja molemmat sairastelivat pitkin talvea. Kohta lapsi alkaa kuitenkin olla sen ikäinen, että alamme erkaantumaan toisistamme fyysisesti.

Saartamo kertoo MTV3.fin Viihdeuutisille käyneensä äitiysloman aikana ensimmäistä kertaa laulutunneilla ja rakentaneensa kotistudion Helsingin keskustan lähettyvillä sijaitsevaan asuntoonsa.

– En ole aikaisemmin pystynyt rakentamaan studiota, koska asunnossa ei ollut tarpeeksi tilaa. Nyt studiolle on oma huone, jossa saan rauhassa tehdä musiikkia. Olen saanut hankittua studioon tarvittavat laitteet ja äänimieskin on käynyt paikalla.

Tutustu Salattujen elämien nettisivuihin täällä.

(MTV3–PETRI VOUTILAINEN)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.