Salatut elämät -suosikkisarjasta tuttu näyttelijä Saija-Reetta Puopolo (omaa sukua Kotirinta) on saanut miehensä Ivan Puopolon kanssa esikoisensa.
Lapsen laskettu syntymäaika oli 1. heinäkuuta, mutta raskaus venyi jonkin verran sen yli.
– Vauva on ollut tosi kiltti. Nukkuessa ja syödessähän se aika on mennyt ja neljän seinän sisällä, Saija-Reetta kuvailee vauva-arkea.
Vanhempien nukkuminen on luonnollisesti jäänyt vähäiseksi pienen käärön tultua kotiin.
– Olen ollut kyllä väsynyt, mutta jotenkin sitä on jaksanut vähäisilläkin yöunilla. Saa nähdä, kuinka kauan.
Saija avioitui miehensä kanssa maistraatissa kesäkuun alussa. Hääjuhlat ovat vuorossa vasta ensi vuonna, sillä nyt keskitytään uuteen perheenjäseneen. Seuraavat bileet ovatkin ristiäiset.
– Nimi on keksitty jo monta kuukautta sitten, Saija-Reetta kertoo.
SALATUT ELÄMÄT-uusinnat MTV3-kanavalla iltapäivisin
(MTV3–ANULIINA TULLA)
Uusimmat
-
07:29
Kehittyykö syöpä aina olemassa olevaan luomeen? Ihotautilääkäri vastaa
-
07:14
Biden: aselepo Gazassa voisi alkaa, jos Hamas vapauttaisi panttivangit
-
07:05
Berivan on kokenut, millaista on olla äiti hengenvaarallisissa olosuhteissa: "Teen kaiken tyttäreni takia"
-
06:58
Afganistanissa hätätila useissa maakunnissa – tuhansia koteja tuhoutunut tulvissa ja maanvyöryissä
-
06:54
Tämä tapahtuma käynnisti suomalaista urheilua ravistelleen skandaalin purkautumisen – MTV:n toimittaja sai uhkauspuheluita: "Voi tapahtua kauheita"
-
06:29
Kohtu on vain kuusisenttinen, mutta venyy silti kantamaan vauvan: "Yksi ihmiselimistön hienoimpia elimiä"
-
06:28
Liettua äänestää presidentinvaaleissa tänään – ennakkosuosikki on istuva presidentti
-
06:15
Leijonien Konsta Helenius, 18, on pian koko kansan huulilla – Olli Jokinen paljastaa superlahjakkuuden suurimman salaisuuden
-
06:00
Lapset puhuivat suunsa puhtaiksi – timanttiset kommentit äideistä!
-
04:12
Windows95manille jäi Euroviisuista käteen harvinaislaatuinen ystävyys ja onnistunut finaaliveto – "Päästiin antamaan iloa ja rakkautta"
-
02:14
Viisuvoittajan pokaali hajosi kahtia lähetyksen viime hetkellä
-
01:46
Sveitsi on vuoden 2024 Euroviisujen voittaja – näin Suomi sijoittui
-
00:56
Abba ilmestyi Euroviisufinaaliin hologrammeina – somekansalta täystyrmäys: "Tämä on niin huono"
-
00:54
MTV seurasi tapahtumarikasta euroviisufinaalia – ilta päättyi Sveitsin voittoon
-
00:41
Euroviisujen finaalista diskattu Joost Klein rikkoi somehiljaisuuden
-
00:16
Kroatian esitys villitsi täysin Malmön viisuareenan
-
23:58
Windows95manin finaaliesitys kirvoitti meemitulvan
-
23:51
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
23:45
MM-jääkiekossa kunnon murskajaiset
-
23:44
Windows95manin show villitsi – toimittajat innostuivat tanssimaan
-
Lataa lisää