Ex-lastenkodinjohtajan seksuaalirikostuomio puolittui
Ehdollinen vankeustuomio aleni kymmenestä kuukaudesta viiteen, sillä hovioikeuden mukaan seksuaalisen hyväksikäytön uhreja oli kuuden sijaan viisi.
Noin kymmenvuotiaat tytöt ovat joutuneet lahtelaisessa lastenkodissa seksuaalisen hyväksikäytön uhreiksi, vahvistaa Kouvolan hovioikeus. Lastenkodin johtajan katsottiin tavoitelleen seksuaalista kiihotusta tai tyydytystä, kun hän nukutti ja saunotti lapsia vuosina 1999-2005.
Lastenkodin entisen johtajan todettiin lisäksi rikkoneen virkavelvollisuuttaan, koska hänellä oli suosikkijärjestelmä liki kymmenen vuoden ajan.
Tuomo Romppasen, 51, ehdollinen vankeustuomio aleni kymmenestä kuukaudesta viiteen muun muassa siksi, että hovioikeuden mukaan seksuaalisia hyväksikäytön uhreja oli kuuden sijasta viisi. Hovioikeuden presidentti jäi äänestyksessä vähemmistöön ehdotuksellaan kahdeksan kuukauden tuomiosta.
Romppasen maksettavaksi määrätty korvaussumma kasvoi 7000 euroon, koska hovioikeuden mielestä lapsilla on oikeus kärsimyskorvaukseen myös syrjivästä menettelystä.
Koskettelua saunoessa
Nuorten uhrien takia juttu käsiteltiin salaisena sekä ali- että hovioikeudessa, vaikka syytetty toivoi julkista oikeudenkäyntiä. Asiakirjat ovat luettavissa vasta vuoden 2026 syksyllä.
Hovioikeuden selosteen mukaan tuomittu on nukuttamistilanteessa ja saunomisen yhteydessä kosketellut tyttöjä myös sukupuolielinten seudulta.
Hovioikeuden mukaan tapahtunut oli omiaan vahingoittamaan lasten kehitystä.
Yksityiskohtien ja yleisen elämänkokemuksen perusteella hovioikeus katsoi vastaajan tavoitelleen teoillaan seksuaalista kiihotusta tai tyydytystä.
Uhrit olivat tekoaikaan kymmenen vuoden molemmin puolin. Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön katsottiin pisimmillään jatkuneen keväästä 1999 alkuvuoteen 2005.
Neljä uhria oikeutettiin 1000 euron ja yksi 500 euron kärsimyskorvaukseen. Linja on sama kuin käräjäoikeudella liki vuosi sitten.
Erioikeuksia ja etuja
Virkavelvollisuuden rikkomiseksi hovioikeus katsoi sen, että Tuomo Romppanen antoi eräille lapsille erioikeuksia ja etuja. Menettely loukkasi lasten tasa-arvoisuutta ja vaikutti heihin kielteisesti.
Hovioikeuden mielestä virkavelvollisuuden rikkomisesta oli näyttöä vuosilta 1996-2005, kun alioikeus oli katsonut tämän rikoksen alkaneen jo 1993.
Lahden käräjäoikeus katsoi, ettei syrjityillä lapsilla ole virkavelvollisuusrikoksessa puhevaltaa eikä oikeutta kärsimyskorvaukseen. Hovioikeus torjui tämän näkemyksen ja määräsi Romppasen maksamaan kaikille viidelle 500 euroa.
Luottamustoimet muilla
Romppanen sanoo olevansa tuomiosta tyrmistynyt ja tyytymätön, sillä hän on kiistänyt sopimattoman käytöksen ja rikokset. Hän katsoo hoitaneensa työnsä 24 vuotta moitteettomasti.
Tuomioon perehdyttyään Romppanen sekä hänen asianajajansa tiedottivat vetoavansa kaikki käytettävissä oleviin tuomioistuimiin, "jotta syytöntä ei tuomita".
Romppanen toteaa pidättyvänsä edelleen poliittisista luottamustehtävistään, kuten paikoistaan Lahden kaupunginvaltuustossa ja -hallituksessa. Hän jätti paikkansa varamiehille kesällä 2005, jolloin Etelä-Suomen lääninhallitus pyysi poliisia tutkimaan epäilyksiä.
Lahden kaupunki oli vähän aiemmin aiemmin siirtänyt Romppasen muihin tehtäviin. Hänet irtisanottiin keväällä 2006.
(MTV3-STT)
Uusimmat
-
09:44
MTV seuraa: Sardinian MM-ralli – Lappi ja Rovanperä avasivat vahvasti, Toyota-kuski pilasi päivänsä heti
-
09:43
Alle euron annokselta! Hittiletut voi valmistaa entistäkin edullisemmin
-
09:34
Brittitiedustelu: Venäjä siirtänyt reservejä Bahmutiin, kyky reagoida haasteisiin heikentynyt – MTV seuraa sotaa
-
09:08
USA:n puolustusministeri: Yhdysvaltain ja Kiinan välinen vuoropuhelu elintärkeää
-
08:49
Nuuskan tavoin käytettävät nikotiinipussit viedään Suomessa nyt käsistä – tällaiset haittavaikutukset niillä on
-
08:35
Aleksander Barkov aloittaa jahdin uransa ensimmäisestä Stanley Cupista – nämä asiat Vegasin joukkueesta iskevät suomalaistähden silmään
-
08:32
Huippunimi vasta alkusoittoa – Liiga-seuran urheilupomo paljastaa: Pelaajabudjettia nostetaan, tavoitteena Suomen mestaruus
-
08:28
Tällainen autokoulun teoriakoe on nykyisin – testaa, pääsisitkö läpi!
-
08:26
Yllättävä ongelma päätti suomalaiskuskin voittokamppailun MM-rallissa
-
08:01
Katri Mäkinen tanssi Käärijän taustalla Euroviisuissa – yksi harjoitus ei sujunut suunnitelmien mukaan ja hän loukkasi itsensä
-
07:41
Jääkö ammatillinen koulutus lukion ja yliopiston varjoon? "Yhteiskunnasta tulee sellaista viestiä, että ammattikoulu ei ole yhtä arvostettu"
-
07:30
Jose Mourinhon toiminnalle täystyrmäys, suomalaisasiantuntija vaatii huippuluotsille kovaa sanktiota – "Häpeällistä"
-
07:18
Legendaarinen "Sinilintu" pelastettiin romutukselta Ruotsista Turkuun – Caravelle-konetyyppi aloitti Finnairin suihkukoneajan 1960-luvulla
-
07:15
Elohiiri, elättäjäinen, nyppyrä vai vaippanen – miten sinä kutsut nykivää ihoa?
-
07:06
Muistatko kaikki Love Island Suomi -voittajat? Näin heille kävi
-
06:55
Hyundaissa ja Toyotassa on ero, joka höystää Esapekka Lapin ja Sébastien Ogierin voittotaistelua: "Näkee kaikissa soraralleissa"
-
06:43
Intian junaturma: Ainakin 288 ihmistä kuollut ja noin 900 loukkaantunut
-
06:35
Toni löysi väärän viisikymppisen – näin erotat hämäävän paperipalan oikeasta setelistä
-
06:04
Oppilaat kirmaavat kesälaitumille tänään – yli 25 000 saa valkolakin päähänsä
-
05:56
Biden allekirjoittaa velkakattoa koskevan lain tänään: "Vältimme taloudellisen romahduksen"
-
Lataa lisää