Pituushyppääjä Tommi Evilä on kunnossa, yleisurheilukansa voi huokaista helpotuksesta. Evilä ponkaisi Äänekosken Tähtikisoissa 798, ja oli silmin nähden tyytyväinen suoritukseensa.
Evilä hyppäsi myös 788 ja 793, eikä lähtenyt enää yrittämään neljättä kertaa. Kolea ilma ja kolmannen kierroksen jälkeen alkanut sade lopettivat tamperelaisen kisan.
- Erilainen oli keli kuin Portugalissa, missä olin viisi viikkoa. Tiesin, että olen kovassa kunnossa. Ei tarvinnut enää lähteä pelleilemään kolmannen hypyn jälkeen. Vältin turhaa riskiä, Evilä sanoi.
Evilä on huomattavan nopeassa kunnossa. Juoksu on sähäkämpää kuin koskaan aiemmin. Ja mies on todella hoikassa kunnossa, aivan kiusatun ajokoiran näköinen.
- Tulen lankulle ennätyskovaa vauhtia. Parhaat hypyt ovat vasta tulematta. Tämän kauden tulostavoitteeni on rikkoa Suomen ennätys (819). En ole huolissani siitä, että maailmalla on hypätty pitkälle. Jos olisin huolissani, tekisin piikkarin nauhoihin tamperelaisen kravatin ja lopettaisin, Evilä tuumi.
Evilällä on ollut 11 kuukauden kilpailutauko viime kesän vakavan polvivamman jälkeen. Siihen nähden lähes kahdeksan metrin tulos on erinomainen, sillä ennen Äänekoskea Evilä on tehnyt vain kolme yliastuttua hyppyä Torinossa.
Petteri Lax oli pituuden kakkonen tuloksella 765. Juho-Matti Pimiä ponnisti 756 ja oli kolmas.
Mikkola juoksi ratakierroksen kärkitulokseen
Juhani Mikkola voitti 400 metriä. Mikkola kipaisi kauden kotimaisen kärkituloksen 47,94 ja pääsee edustamaan Suomea Eurooppa-cupiin.
Heikkotasoisen 5000 metrin juoksun vei nimiinsä Simo Vannas ajalla 14,34,14. Vannaksen juhannus kuluu Euroopan cupissa Vaasassa.
Jarkko Koski-Vähälän keihäskunto on selvässä nousussa. Koski-Vähälä kiskaisi kauden parhaansa 79,69 ja voitti. Yli 80 metriä tällä kaudella heittäneiden Ari Mannion (76,03) ja Viljo Toivasen (74,77) esitykset jäivät nyt vaisuiksi.
Merja Korpela Eurooppa-cupiin
Merja Korpela ja Sini Pöyry taistelivat moukarinheitossa Eurooppa-cupin paikasta. Korpela kiskaisi 67,14 ja kukisti selvästi Pöyryn. Pöyry heitti 65,95. Korpela on kauden tässä vaiheessa kiistatta Suomen ykkösheittäjä. Korpela ylitti jälleen Osakan MM-kilpailujen B-rajan 67 metriä.
Ilona Ranta juoksi 400 metrillä kauden kotimaisen kärkituloksen 58,75. Ranta oli kisassa ylivoimainen ja lunasti paikan cupiin. Osakan B-raja on 56,50, joten sen rikkomisessa Rannalla on vielä tekemistä.
Elina Sorsa nappasi EC-paikan kolmiloikassa tuloksella 13,21, joka on kauden kotimainen kärkitulos.
Oulun Pyrinnön Elina Lindgren voitti 5000 metriä tuloksella 16.49,58 ja pääsee Euroopan cupiin.
Yleisurheilun Kansalliset tähtikisat 3/7, Äänekoski:
Miehet:
400 m, Euroopan cupin katsastus: 1) Juhani Mikkola HämTa 47,94 (sivuaa kkk:ta), 2) Ilari Porkka KarhKa 48,33, 3) Ari Kauppinen HaukivKi 48,95, 4) Jouni Haatainen JKU 48,96, Johan Nordmyr NärpKr Ruotsi 49,96.
5000 m, Euroopan cupin katsastus: 1) Simo Wannas HKV 14.34,14, 2) Konstantin Kutilainen AsikkRa 14.34,25, 3) Obed Kipkurui SjuIF 14.39,20, 4) Miro Laurila KarhU 14.57,46, 5) Aki Mustonen KuopSV 14.57,93.
Seiväs, Euroopan cupin katsastus: 1) Jere Bergius VesilVi 520, 2) Mauri Kaattari HimU 500, 3) Mikael Westö Korsh5 500, 4) Samuli Järvelä SoinSi 490, 5) Olli Rannikko NokU 480, 6) Tuukka Rautiainen ÄänekU 470.
Pituus, Euroopan cupin katsastus: 1) Tommi Evilä TP 798 (kkk), 2) Petteri Lax LauttakLu 765, 3) Juho-Matti Pimiä LUM 756.
3-loikka: 1) Ville Välimäki JoKa 14,69.
Keihäs, Euroopan cupin katsastus: Jarkko Koski-Vähälä UllavKi 79,69, 2) Ari Mannio LehtimJy 76,03, 3) Viljo Toivanen JuuJä 74,47.
Naiset:
5000 m, Euroopan cupin katsastus: 1) Elina Lindgren OP 16.49,58 (kkk), 2) Suvi Miettinen JäppU 16.52,70 (alittaa 19-v. EM-rajan), 3) Jaana Niemelä TuWe 16.53,99, 4) Minna-Maria Kangas RovLa 17.22,98.
400 m aj, Euroopan cupin katsastus: 1) Ilona Ranta LUM 58,75 (kkk), 2) Kristiina Auno KuivasjAu 61,39, 3) Noora Toivo ToijVau 62,41, 4) Caroline Backa PedersFa 62,43, 5) Emma Millard ToijVau 62,89, 6) Maarit Salovirta LUM 64,13.
3-loikka, Euroopan cupin katsastus: 1) Elina Sorsa LUM 13,21 (kkk, ylittää 22-v. EM-rajan), 2) Sohvi Seppälä KarhU 13,00, 3) Jonna-Janette Eriksson EspTa 12,41.
Moukari, Euroopan cupin katsastus: 1) Merja Korpela SoinSi 67,14 (ylittää MM-kilpailuiden B-rajan), 2) Sini Pöyry NurmU-99 65,95, 3) Lena Solvin IFNykarl 60,89 (ylittää 22-v. EM-rajan), 4) Minna Paavola KarhKa 60,57 (Suomen kaikkien aikojen 7:s), 5) Annika Nurminen HartVo 59,90, 6) Kaisa Ahonen KivijKi 52,38, 7) Jonna Miettinen MaanMa 50,17.
(MTV3-STT)