Jenkkibändi Evanescence repeilee liitoksistaan. Kaksi yhtyeen jäsentä, kitaristi John LeCompt, sekä rumpali Rocky Gray ovat ottaneet hatkat. LeComptin mukaan laulaja Amy Lee potki hänet pois perjantaina
- Olen järkyttynyt ja hieman poissa tolaltani tämän vuoksi. Amy soitti minulle tänään ja antoi minulle potkut. Bändissä ei ole yhtään uskollisuutta, LeCompt kommentoi L.A. Daily News-lehdelle.
Järkyttynyt kitaristi vuodatti tuntojaan MySpace-sivulla julkaistussa blogissa.
- Noin klo 15:30 eilen sain puhelun kännykkääni Amylta. Se ei ollut puhelu ystävältä, joka kunnioittaa minua, vaan viholliselta, joka oli valmis satuttamaan minua ja perhettäni. Ilmaan mitään varoitusta tai keskusteluja tulevaisuudestani, minut erotettiin ilman hyvää syytä. Emme olleet aina asioista samaa mieltä, mutta ketkäpä olisivat? Meidän yhteinen tavoitteemme oli aina sama: tehdä Evanescencesta paras mahdollinen rockyhtye. Olen aina antanut kaikkeni sen toteuttamiseksi, mutta se ei ilmeisesti ole tarpeeksi, kitaristi kynäilee.
Melodista goottiheaviä esittävän Evanescencen rivit ovat repeilleet aiemminkin. Kitaristi Ben Moody jätti yhtyeen vuonna 2003 ja heinäkuussa basisti vaihtui Will Boydin jätettyä yhtyeen. LeCompt syyttää tästä bändin keulakuvaa, laulaja Amy Leeta.
- Minusta tullut vain yksi Amy pyöröovesta ulos lentänyt. On hassua, kuinka monta meitä on nyt. Kai se tekee hyvää lyriikalle. Ehkä kuulun niihin siunattuihin, joista kirjoitetaan biisi. Ehkä sen biisin nimi tulee olemaan Call me when your broke, LeCompt irvailee blogissaan.
Evanescencen Suomen-keikka on 18.kesäkuuta. Yhtyeen jäljellä jääneet jäsenet eivät ole vielä kommentoineet erouutista mitenkään, joten ei ole vielä tiedossa, jatkaako yhtye uudella miehityksellä, vai päättyykö kahdella Grammyllä-palkitun bändin tarina kenties tähän.
(MTV3)