Euroryhmän pj. lohduttomana Kreikan hätäavusta: Kaikissa vaihtoehdoissa ongelmia

Kaikissa esillä olleissa vaihtoehdoissa Kreikan taloudelliseksi hätäavuksi on ongelmia, sanoo euroryhmän puheenjohtaja Jeroen Dijsselbloem.

Kreikalle pitäisi löytää pikaisesti noin seitsemän miljardia euroa, sillä maanantaina maalta erääntyy lainaerä Euroopan keskuspankille (EKP). Lisäksi maksuja Kansainväliselle valuuttarahastolle (IMF) on rästissä.  

Dijsselbloem kommentoi asiaa Brysselissä, jossa euromaiden valtiovarainministerit etsivät keinoja Kreikan rahoitusaukon tukkimiseksi.

Esillä ovat olleet muun muassa kahdenväliset lainat.  
Valtiovarainministeri Alexander Stubbin (kok.) mukaan vaihtoehtoja on ollut esillä yhdestä kuuteen.  

-On selvää, että mille tahansa jäsenmaalle on hyvin vaikea antaa uutta rahaa, joka ei olisi ehdollista eikä edes lainaa, Stubb sanoi.  

Stubb kuitenkin uskoo, että asiassa saavutetaan ratkaisu. Hänen mukaansa on mahdollista, että joku maa haluaa antaa Kreikalle kahdenvälistä lainaa.  

Kreikalta odotetaan viimeistään huomenna suuria uudistuksia, jotta neuvottelut kolmannesta lainapaketista voitaisiin mahdollisesti aloittaa.  

Lue myös:

    Uusimmat