Eurooppalaiset sukeltajat löytyivät elossa Indonesiasta

Indonesiassa kateissa olleet viisi eurooppalaista sukeltajaa on löydetty elossa Komodon kansallispuistosta. Sukeltajat ennättivät olla kateissa lähes kaksi vuorokautta ennen kuin kansallispuiston vartijat huomasivat heidät syrjäiseltä rannalta.

Pelastettujen joukossa oli kolme brittiä, ranskalainen ja ruotsalainen. He kertovat joutuneensa kesken sukelluskierroksen voimakkaan merivirran viemäksi ja ajelehtineensa sen mukana yhdeksän tuntia ennen kuin pystyivät rantautumaan.

Sukeltajat eivät tienneet pelastautuvansa saarelle, jossa elää ihmisellekin vaarallisia komodonvaraaneja.

- Meidän piti karkottaa yksi lisko kivittämällä sitä, kuvaa ranskalainen Laurent Pinel.

Aggressiiviset komodonvaraanit voivat kasvaa kolmemetrisiksi ja painaa lähes kaksisataa kiloa. Liskon purema voi tappaa esimerkiksi vesipuhvelin, sillä niiden syljessä on vaarallisen tulehduksen aiheuttavia bakteereja.

Pelastetut löydettiin olosuhteisiin nähden hyvässä kunnossa, vaikka he kärsivätkin nestehukasta ja olivat nälkäisiä. He kertoivat syöneensä saarella simpukoita.

Komodon kansallispuisto tunnettu merivirroista

Komodon kansallispuisto on suosittu kohde sukeltajien parissa koralliriuttojensa ja runsaiden kalakantojensa vuoksi. Toisaalta paikka tunnetaan myös vaarallisista virtauksista.

Ruotsin urheilusukeltajien liiton puheenjohtajan Lars Gustafssonin mukaan Komodon vesillä virtaukset ovat kuin pieniä trombeja.

- Ihminen ajautuu virran mukana kuin lastu laineilla, kuvaili Gustafsson uutistoimisto TT:lle.

Pelastustöihin osallistui Indonesian laivaston ja poliisin lisäksi myös paikallisia kalastajia sekä matkailuyrittäjiä.

Pelastustöitä hankaloitti polttoainepula, minkä vuoksi lentokalustoa ei voitu käyttää. Viranomaisten mukaan sukeltajat löydettiin lopulta noin 30 kilometrin päästä sukelluspaikastaan.

(STT-AFP-TT)

Lue myös:

    Uusimmat