Eurooppaan yhteinen vihreä puolue

EU-maiden vihreät puolueet aikovat perustaa Euroopan vihreän puolueen. Nykyisin eri maiden puolueet harjoittavat yhteistyötä Euroopan vihreän liiton tunnusten alla.

Pekka Haavisto

EU-maiden vihreät puolueet puuhaavat Euroopan vihreää puoluetta. Puolueen perustava kokous on tarkoitus pitää helmikuussa Roomassa.

Euroopan vihreän liiton puheenjohtaja Pekka Haavisto kertoi tänään Tampereella vihreän liiton valtuuskunnalle, että kokouksesta on tarkoitus järjestää suuri massatapahtuma. Tavoitteena on, että jokaisesta maasta tulisi paikalle runsaasti vihreää väkeä.

Pyrkimyksenä on selkeästi parantaa vihreiden asemia ensi kesäkuussa pidettävissä europarlamenttivaaleissa. Valmisteilla on jo Euroopan vihreiden eurovaaliohjelma.

Suomen vihreillä on nykyisin europarlamentissa kaksi paikkaa. Ennakkoarvelujen mukaan ilman todella valovoimaista ehdokasta vihreillä on kova työ pitää kaksi paikkaa.

Puolue toimii kaikissa EU-maissa

Kaikissa nykyisissä EU-maissa toimii vihreä puolue. Ongelmana Haaviston mielestä tietysti on, että kaikissa EU:hun keväällä liittyvissä uusissa jäsenmaissa ei ole vielä vihreää puoluetta.

Haavisto nauratti väkeä myös lisäongelmasta: kun tuntee vihreät, niin yhden vihreän puolueen perustamisen jälkeen tulee kohta toinen vihreä puolue. Esimerkiksi Puolan vihreä väki ei ole jäsenenä Euroopan vihreässä liitossa. Hän vakuutti, että Puola on kuitenkin tuleva jäsen.

Puolueen perustaminen voi monessa maassa olla myös selvästi vaikeampaa kuin Suomessa. Puoluesihteeri Ari Heikkinen muistutti esimerkkinä Viron tilanteen. Siellä puolueen perustamiseen tarvitaan 1 000 aktiivista kansalaista, ja heidän on käytävä rekisteröitymässä.

Suomessa ei tarvita kuin 5 000 kannattajakorttia puoluerekisteriin pääsemiseksi. Kortin allekirjoittaminen ei merkitse kuitenkaan mitään sitoutumista.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat