Euro vakauttaa jäsenmaiden taloutta kriisissä

Rahoitusmarkkinoiden kriisi on synnyttänyt kovia paineita euron ulkopuolisten Euroopan maiden valuuttamarkkinoilla. Tanskan keskuspankki joutunut tukemaan kruunua, jonka kurssi seuraa euroa. Kriisin kärjistyminen on voimistanut myös Ruotsin kruunun ja Britannian punnan laskua valuuttamarkkinoilla.

Yhdellä eurolla sai eilen jo hieman yli kymmenen Ruotsin kruunua ja kurssi liikkui ennätystasolla tänäänkin.

Yhdysvaltain dollari on vahvistunut suhteessa euroon tuntuvasti kesän pohjalukemista. Korkeimmillaan heinäkuussa yhdellä eurolla sai 1,60 dollaria, mutta tänään enää 1,34 taalaa. Dollarien kallistuminen johtuu muun muassa siitä, että niiden kysyntä on kasvanut talouskriisin syvennyttyä.

Eurosta vakautta talouteen

Elinkeinoelämän keskusliiton johtaja Jussi Mustonen ei ryhdy arvailemaan euron tulevaa kurssia, jonka ennustamista hän pitää mahdottomana.

Euron kurssi kävi korkeimmillaan tasolla, joka heikensi yritysten kilpailukykyä. Sen jälkeen se on laskenut.

- Yritysten kannalta euron suurin merkitys on ollut talouden kokonaisuuden vakauttamisessa. Euro pehmentää osaltaan myös niitä vaikutuksia, joita rahoituskriisi mahdollisesti aiheuttaa, Mustonen sanoi.

Mustosen mukaan rahoitusmarkkinoiden kriisin jatkuessa euro vakauttaa maiden taloutta. Ilman euroa valuuttamarkkinoiden kehitys olisi ollut aivan toisenlaista.

Nyt paineita valuuttakurssiin on syntynyt euroalueen ulkopuolisissa maissa kuten Tanskassa, Ruotsissa ja Britanniassa. Mustonen arvioi, että kriisi voi kasvattaa Tanskan halua euroon liittymiseen.

"Euro ollut todellinen turvasatama"

Myös Etlan ennustepäällikkö Pasi Sorjonen pitää euron kurssikehityksen ennakointia erittäin vaikeana. Markkinoiden heilunta on voimakasta ja kurssiheilahtelut ovat erittäin suuria. Euro voi Sorjosen mukaan vielä liikkua markkinoilla kohti 1,20 dollaria.

- Euro on ollut todellinen turvasatama. Voi vain kuvitella, miten liira olisi laskenut, kuinka vahva Saksan markka olisi ja mitä Suomi olisi jo joutunut tekemään ilman euroa, Sorjonen sanoi.

Euro on Sorjosen mukaan myös vakiinnuttanut asemansa valuuttamarkkinoilla. Euro on iso ja vakaa valuutta, jonka ero entiseen Suomen markkaan on ilmeinen.

Ruotsi selvisi pitkään hyvin euron ulkopuolella. Rahoitusmarkkinoiden kriisin aikana paineet Ruotsin kruunua kohtaan ovat kasvaneet. Sorjonen arvioi, että Ruotsissakin voi syntyä keskustelua euroon liittymisestä, jos kruunu heikkenee paljon.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat