EU:n muovikielto meni läpi – näitä tuotteita ei saa enää käyttää 2021 jälkeen

Meriä kuormittavien kertakäyttömuovien kielto sinetöitiin EU-parlamentissa ylivoimaisella ääntenenemmistöllä keskiviikkona.

Kieltolistalle ovat menossa muun muassa pillit, vanupuikot ja muoviset aterimet eli sellaiset muoviset kertakäyttötuotteet, joita voi valmistaa korvaavista materiaaleista. Kiellon on määrä tulla voimaan vuonna 2021.

Kiellettävät tuotteet ovat yleisimpiä merten rannoilta löytyviä roskia. Euroopan komission mukaan kielletyt tuotteet muodostavat 70 prosenttia maailman merien jätteistä.

Muovistrategia on edennyt EU:n rattaissa nopeasti. Komissio antoi ehdotuksensa viime vuoden toukokuussa, jäsenmaat päättivät oman kantansa lokakuun lopussa ja parlamentti äänesti asiasta keskiviikkona.

Euroopan komission varapuheenjohtajan Frans Timmermansin mukaan Eurooppa näyttää mallillaan esimerkkiä muille.

– Vaikka osuutemme muovijätteistä on varsin rajallinen, tällä mallilla on globaaleja vaikutuksia. Esimerkiksi Aasian ja Etelä-Amerikan maat ovat olleet tästä hyvin kiinnostuneita, hän sanoi.

Jatkossa valmistaja maksaa saastuttamisesta

Laki tuo mukanaan myös uusia kierrätystavoitteita ja korostaa valmistajan vastuuta, EU-parlamentti kertoi tiedotteessaan.

Jäsenmaiden tulee kerätä myös 90 prosenttia muovipulloistaan 2029 mennessä. Muovipullojen tulee sisältää vähintään 25 prosenttia kierrätettävää materiaalia vuoteen 2025 mennessä ja 30 prosenttia vuoteen 2030 mennessä.

Lainsäädäntö edellyttää jatkossa, että tuotteiden ympäristöön joutumisesta koituvat haitat tulee ilmoittaa pakkausmerkinnöissä. Tämä koskisi esimerkiksi muovisten tupakkafilttereiden, kuukautissuojien ja kertakäyttömukien merkintöjä.

Sopimus vahvistaa myös “saastuttaja maksaa” -periaatteen soveltamista valmistajiin. Tämä pätee erityisesti tupakkatuotteissa. Periaate laajennetaan koskemaan myös kalastusvälineitä. Jatkossa kalastusverkkojen valmistajat maksaisivat merille jääneiden verkkojen keräyskulut kalastajien sijaan.

Juttua täydennetty kello 20.26.

Lue myös:

    Uusimmat