Etelä-Korean kantasolututkija syyllistyi huijaukseen

Eteläkorealainen geneetikko Hwang Woo-Suk ilmoitti luopuvansa professorinvirastaan jouduttuaan syytetyksi kantasolututkimuksensa tulosten väärentämisestä.
Eteläkorealainen geneetikko Hwang Woo-SukAP
Julkaistu 10.01.2006 05:35(Päivitetty 12.01.2006 13:52)

Etelä-Korean kansallissankarina pidetyn tutkijan Hwang Woo Sukinin tuloksia kantasolututkimuksista ehdittiin pitää tieteellisenä läpimurtona, kunnes ne paljastuivat huijauksiksi.

Skandaaleissa ryvettynyt eteläkorealainen kantasolututkija professori Hwang Woo Sukin väärensi kaksi merkittävää kantasolututkimustaan, kertoo asiaa tutkinut Soulin yliopiston asiantuntijaryhmä. Ryhmä päätteli kuitenkin, että kansallissankarina pidetty tutkija oli onnistunut kloonaamaan koiran kuten hän oli väittänytkin.

Toinen väärennökseksi todetuista tutkimuksista väitti, että Hwangin ryhmä olisi onnistunut tuottamaan vuonna 2004 kloonattuja ihmisalkioita tutkimuksen tarpeisiin. Toinen tutkimus puolestaan todisti vuotta myöhemmin Hwangin onnistuneen räätälöimään yksilöllisiä kantasoluja. Tuloksia ehdittiin pitää tieteellisenä läpimurtona.

Etelä-Korean syyttäjänvirasto on aiemmin ilmoittanut, että Hwangia vastaan aloitetaan todennäköisesti rikostutkimukset Soulin yliopiston asiantuntijaryhmän löydösten jälkeen.

(MTV3-STT-Reuters)

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat