Etelä-Korea: Pohjois-Korea laukaisi jälleen ohjuksen mereen

Pohjois-Korea on laukaissut taas ballistisen ohjuksen, kertoo Etelä-Korean asevoimat Yonhap-uutistoimiston mukaan.

Sen mukaan Pohjois-Korea laukaisi ohjukseen mereen sunnuntaiyönä paikallista aikaa. Kyseessä oli jo seitsemäs Pohjois-Korean ohjuslaukaisu kahden viikon sisällä.

Pohjois-Korean ulkoministeriön mukaan tuoreet ohjuslaukaisut ovat olleet oikeutettuja vastareaktioita Yhdysvaltain ja Etelä-Korean sotaharjoituksiin alueella.

Myös Japanin pääministerin kanslia vahvisti ohjuksen ampumisen sosiaalisessa mediassa.

Japanin hallituksen mukaan ohjus putosi mereen Japanin talousvyöhykkeen ulkopuolella.

Viime viikolla Pohjois-Korea myös laukaisi ballistisen ohjuksen Japanin yli. Laukaisun arvioitiin olleen todennäköisesti Pohjois-Korean pisimmälle laukaistu ohjus. Laukaisua käsiteltiin YK:n turvallisuusneuvoston hätäistunnossa keskiviikkona.


Lue myös:

    Uusimmat